Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2023.

AJANKOHTAISIA REISSUJÄRJESTELYJÄ (päivä -131 ennen lähtöä)

Kuva
  Tästä on kyse: Olen 57-vuotias mies Tampereelta. Toteutan 10 kuukauden maailmanympärimatkan 2023-2024. Reppureissuni suuntautuu pääosin päiväntasaajan tuolle puolen: Afrikkaan-Oseaniaan-Kaakkois-Aasiaan-Australiaan-Uuteen-Seelantiin, Polynesiaan, Etelä-Amerikkaan ja Karibian saarille.    Reissun järjestelyt etenevät. Kun into on kova, en meinaa malttaa odottaa päätöksen tekemistä niissä asioissa, joiden kanssa ei kannattaisi hosua, ja toisaalta joidenkin asioiden järjestely on vastenmielistä, ja siirrän niitä päivästä toiseen. Työni junnujen korisvalmentajana tarjoaa oivan pakotien, aina on jotain kiireellisempää. Maaliskuun alettua on varmistettava, ettei kiireellinen syrjäytä tärkeää.  10 kuukauden reissun suunnittelussa on monenlaista päätettävää ja järjesteltävää, sen jokainen ymmärtää. Tässä joitain asioita, joita olen toistaiseksi järjestellyt tai ovat työn alla. Osa niistä on yleispäteviä ja koskee kaikkia vastaavaa maailmanympärimatkaa tai pitkää reissua suunnittelevia, monet