Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2023.

UUSI-SEELANTI

Kuva
                                                                                          Auckland 31.12.2023 Kenenkähän idea alun perin on ollut, että paratiisissa olisi käärme? Kahdessa omien mieltymysten kannalta hienoimmassa paikassa maailmassa, siis todistan tietenkin vain niistä, joissa olen ehtinyt käymään, yhdistävä tekijä on, että niissä nimenomaan EI ole käärmeitä ollenkaan. Madeiran rinnalle omassa arvoasteikossani paratiisiksi nousi joulukuun aikana Uusi-Seelanti.   Hyökkään kovia auktoriteetteja vastaan. Raamatun lisäksi kyseenalaistan myös tiedemiehet, ainakin biologit, joiden mukaan esim. ” Kärpäset ovat planeettamme tärkeitä hajottajia ja pölyttäjiä . Koko luontomme olisi aivan toisenlainen, jos ei olisi kärpäsiä.”   -Vanhempi viherdosentti G.O.Ogle Minulla ei olisi mitään vastaan, jos Suomenkin luonto olisi osin toisenlainen, tällainen kuin Uudessa-Seelannissa. Äärettömän kaunista ja vaihtelevaa, rehevää sekä monimuotoista eikä koko ajan suuhun ole änkeämässä kärpäsiä,

VAIN MAAILMAA KIERTÄESSÄ EI TARVITSE KÄÄNTYÄ TAKAISIN PALATAKSEEN KOTIIN

Kuva
                                                                                       Lake Taupo, 13.12.2023    Välilasku Namibiaan heinäkuussa, ihan reissun alkupuolella. Kotimatka on alkanut. Meneehän tässä vielä reilut 5 kuukautta, mutta kuitenkin. Reissua on takana nyt 159 päivää joka on tarkalleen puoliväli, jos päädyn vielä paluumatkalla poikkeamaan Dublinissa Brucen & E Street Bandin keikalla. Jos palaan alkuperäisen suunnitelman mukaan, puoliväli reissusta on ylitetty jo muutama päivä sitten. Käytännössä olen ensi viikolla Uuden-Seelannin eteläkärjessä reissullani kaikkein kauimpana Suomesta, yli 17.000 km päässä linnuntietä. Kun lennän vuodenvaihteessa Cook-saarille Rarotongaan, kotimatkaa on enää 15.500 km.  Kuten kaikki tietävät, paluumatka tuntuu autoillessakin aina paljon nopeammalta. Nyt pääsen ensimmäisen kerran elämässäni kokemaan, että toteutuuko tuo tunnetila, kun siihen ei liitykään tutun paluumatkan kokemuksia. Kun vastaan tuleekin jatkuvasti täysin uutta, enne

AUSTRALIAN ROAD TRIP (OSA 3): ETELÄ-RANNIKKO

Kuva
                                                                                                               Sydney 3.12.2023 Itärannikon ja erämaan jälkeen oli aika viedä 6 viikkoinen road trip päätökseen ajamalla Australian eteläistä rannikkoa St Augustinesta Adeleideen, Great Ocean Roadia Melbourneen ja vielä takaisin Sydneyyn. Ihmemaa Ozissa tuli ajettua lopulta yli 10.000 km.    Tässä kirjoituksessa kokemuksia tältä viimeiseltä pätkältä, mutta myös yleisiä huomioita Australiasta.     Port Augustinesta Adeleideen Vaikka pikkukaupunki Port Augustine ei sinällään ollut kummoinen, sinne pääseminen aiheutti suurta mielihyvää, sillä olin selviytynyt outbackista, valtavasta erämaasta ongelmitta, ja ennen kaikkea toteuttanut pitkäaikaisen haaveeni. Jostain syystä minun mieleni on rakennettu niin, että tuommoiset vähän kummalliset ja askeettiset paikat, joissa on jotain tavoiteltavaa, jättävät paljon syvemmän jäljen kuin hienot biitsit tai hotellit uima-altaineen. St Augustinessa näin me