Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2023.

AUSTRALIAN ROAD TRIP (OSA 2): OUTBACK

Kuva
                                                                                                     Port Augusta 19.11.2023     Tavataan sa-no-a, että matka on tärkeämpi kuin päämäärä. Palaan joskus tähän filosofiaan ja siihen kuinka käyttökelpoinen se ei ole sittenkään varsinkaan urheilussa, mutta tämän Australian road tripin toisen vaiheen osalta se pitää kyllä paikkansa. Voi kai sanoa pakkomielteeksi ajaa liki 4.500 km erämaassa, keskellä ei mitään, vain saadakseen kokemuksen siitä tunteesta millaista on ajaa erämaassa, keskellä ei mitään. Mitään vaivan arvoista nähtävää reitilläni ei ollut, sen tiesin jo etukäteen. Uluru, joo, mutta sinne olisi päässyt lentämällä paljon helpommin.    Tämä autopatikka oli kuitenkin yksi reissuni ns. pakollisia ja kuulunut bucket-listalleni jo vaikka kuinka kauan. Alun perin se piti toteuttaa junalla pohjoisrannikon Darwinista etelän Adeleideen, mutta sitten kävikin ilmi, että matka legendaarisella The Ghan -junalla maksaa ihan valtavasti, tonneja.

AUSTRALIAN ROAD TRIP, OSA 1: ITÄRANNIKKO

Kuva
                                                                                                       Cairns 7.11.2023 Reissun kolmas iso kokonaisuus down under, siis Australia - Uusi-Seelanti, on luonteeltaan hyvin erilainen kuin vaikkapa edeltävät Afrikka ja Aasia tai ensi vuoden puolella ajankohtaiset Etelä- ja Keski-Amerikka. Erilainen tietysti siksi, että ne ovat (kolonialismin myötä) länsimaisia kulttuureja, mutta etenkin siksi, että tämän reilun 2 kk vietän hyvin tiiviisti auton ratissa. Teen kaksi pitkäkestoista road trippiä. Blogia ajatellen olen ajatellut, että Australian 6 viikon osuuden jaan ainakin kolmeen osaan: itärannikko, outback (sisämaa) ja etelärannikko. Katsotaan nyt vielä, mutta se on selvää, ettei kaikkea voi sisällyttää yhteen maakohtaiseen tekstiin.  Road-trippini karkea suunnitelma oli ajaa Sydneystä ylös itärannikkoa aina Cairnsiin asti, ilman mutkia yhteensä n. 2800 km. Se vastaa meikäläisittäin ymmärrettävämmässä vertailussa autolla ajoa Tampereelta Pariis