AUSTRALIAN ROAD TRIP, OSA 1: ITÄRANNIKKO

                                                                                                       Cairns 7.11.2023




Reissun kolmas iso kokonaisuus down under, siis Australia - Uusi-Seelanti, on luonteeltaan hyvin erilainen kuin vaikkapa edeltävät Afrikka ja Aasia tai ensi vuoden puolella ajankohtaiset Etelä- ja Keski-Amerikka.
Erilainen tietysti siksi, että ne ovat (kolonialismin myötä) länsimaisia kulttuureja, mutta etenkin siksi, että tämän reilun 2 kk vietän hyvin tiiviisti auton ratissa. Teen kaksi pitkäkestoista road trippiä.

Blogia ajatellen olen ajatellut, että Australian 6 viikon osuuden jaan ainakin kolmeen osaan: itärannikko, outback (sisämaa) ja etelärannikko. Katsotaan nyt vielä, mutta se on selvää, ettei kaikkea voi sisällyttää yhteen maakohtaiseen tekstiin. 

Road-trippini karkea suunnitelma oli ajaa Sydneystä ylös itärannikkoa aina Cairnsiin asti, ilman mutkia yhteensä n. 2800 km. Se vastaa meikäläisittäin ymmärrettävämmässä vertailussa autolla ajoa Tampereelta Pariisiin. Tämä on nyt siis jo takana.

Täältä Cairnsista minulla on tarkoitus suunnata kohti itää, Australian sisämaahan, jota täällä kutsutaan ihan yleisesti nimellä outback. Erämaa, jossa oikeastaan ainoa selkeä määränpää on Alice Springs ja Ulurun tarunhohtoinen vuori. Sieltä köröttelen sitten etelärannikolle Adeleideen asti. Tämä aavikkoajelu on isompi savotta, n. 4500 km.
Adeleidesta jatkan etelärannikkoa Melbourneen ja sieltä edelleen takaisin Sydneyyn jossa pitäisi olla takaisin viimeistään 2.12.  Tämä viimeinen ajovaihe on enää vain 2000 km.

Koko road trip on siis n. 9000 km ilman mutkia. Se vastaa linnuntietä matkaa Tampereelta Singaporeen. Jotain Australian valtavasta koosta kertoo, että tämä lenkkini kiertää silti vain puolet koko mantereesta.


  

Australis

 

Australia on maailman ainoa maa, joka on maanosansa ainoa valtio. Se on myös ainoa manner, joka sijaitsee kokonaan päiväntasaajan eteläpuolella. Ei siis ihme, että sen nimi pohjautuu latinan sanaan australis, joka merkitsee sanaa etelä. Tämän etymologisen taustan vuoksi törmäsin sanaan Etelä-Afrikassa, mutta yleinen se on etenkin latinopohjaisessa Etelä-Amerikassa ja siellä varsinkin Patagoniassa, jossa mm. Cap Hornille risteilevä laiva on nimeltään Australis.

Australiassa asuu vain 26 milj ihmistä, vaikka se on pinta-alaltaan maailman 6.suurin valtio.
Sen asukastiheys on vain 2,9 / km2, kun esim. Suomessa, jota olemme tottuneet pitämään harvaanasuttuna korpena, asuu sentään 16 ihmistä neliökilometrillä.
Australialaiset ovat pakkautuneet hyvin tiiviisti rannikoiden suurkaupunkien ympäristöön, pääosin itärannikolle (Sydney, Brisbaine), etelään (Adeleide, Melbourne) sekä länsirannikolla etenkin Perthin kulmille.

Australialaiset ovat eurooppalaisten jälkeläisiä. Alkuperäiskansa aboriginaalit on käytännössä tuhottu marginaaliin, originaalit ovat marginaalissa. Onkohan tuosta tehty biisiä? Löytöretkeilijä James Cook julisti 1700-luvulla Australian kuuluvan Iso-Britannialle, joten sen myötä uusi manner on miehitetty pääosin briteillä. Alkupään maahan tulleista iso osa olivat 160.000 rangaistusvankia, jotka karkotettiin Britanniasta. Voisi kuvitella, että Australia olisi vaarallinen maa, kun esi-isien geeneissä on rikollisten perimä, mutta todellisuudessa maa on yksi maailman turvallisimpia.

Jokainen Australian rajalla tosi-tv sarjaa seurannut tietää, että rajoilla ollaan hyvin tarkkana, ettei maahan päästetä vieraita ruoka-aineita, kasveja, siemeniä, eläimiä tms. Näin varjellaan mantereen hyvin säilynyttä uniikkia luontoa ja eläimistöä. Alun perin se säilyi maan pitkään jatkuneen eristyneisyyden takia, nyt se vaatii jo tiukkaa lainsäädäntöä sekä määrätietoista valvontaa.   


Turistin perusasioita

Eurooppalaiselle turistille Australia on helppo matkakohde. Mitä nyt matkaa on vähän reilusti. 

Kaikki puhuvat (tietysti) englantia. Tosin minulla on ollut täällä yllättäen vaikeampaa saada selvää paikallisten puheesta, kuin esim. Aasiassa tai Afrikassa. Aussit käyttävät äidinkielensä kaikkia hienouksia ja puhenopeutta, kun taas minä pärjään hyvin vain yksinkertaisella, verkkaisemmalla englannilla. Mutta kaipa tähänkin vielä tottuu ennen kuin lähtee taas pois.
 
Täällä on ihan oma sähköpistoke. Vaikka brittien jäljiltä maassa ajetaan väärää puolta tietä ja paikkojen nimet ovat suoraan britanniasta, niin toisaalta vaikutteita on otettu muualtakin. Valuutta on dollari, Australian dollari, joka on n. 0,60 €, joten vaikka hinnat tuntuvat tosi kalliilta, niin tosiasiassa ne ovat vain eurooppalaisen kalliita, eivät sen enempää. Mutta ei tämä siis missään nimessä ole halpa maa. Persu-kavereitani kiinnostanee tieto, että bensa maksaa täällä n. 1,17 €/litra.

Eurooppalaisia vaikutteita on ainakin mitoissa, joka helpottaa elämää kumman paljon. Lämpötilat ovat celsiuksia ja matkat ilmaistaan kilometreissä. Tärkeitä asioita molemmat.

Olen tottunut vasemmanpuoleiseen liikenteeseen kohtuullisen hyvin. Vain pari-kolme kertaa olen jollain hiljaisella kadunpätkällä löytänyt itseni väärältä puolen tietä heti liikkeelle lähtöni jälkeen, kun ajatukset ovat vielä muualla. Eniten vääräkätisyyden tuomiin ongelmiin olen törmännyt kahdessa asiassa: 
1) Kääntyessäni oikealle, vastaantulevan kaistan yli, joudun erikseen aina muistuttamaan itseäni, että sieltä takaa oikeanpuoleista kaistaa ei tule ketään niskaani. Riittää kun väistän vastaantulijat.
2) Ohittaessani katson tietysti aina hyvissä ajoin ensin keskipeiliin, sitten sivupeileihin ja sitten kytken vilkun päälle. Tällöin tuulilasinpyyhkijät alkavat vimmatusti hinkata kuivaa tuulilasia! Siinä sitä mennään mukavasti kiihtyvällä Mitsubishilla, Bruce laulaa Born To Run ja tuulilasin pyyhkijät väpättävät katu-uskottavuuttani lisäten. Ohitettavasta autosta katsellaan kateellisena: on se raju!
En tiedä miksi myös nämä viiksikytkimet on tarvinnut vaihtaa väärinpäin? Sitten kuitenkin esim. käsivaihteisen auton vaihteet ovat samassa järkevässä järjestyksessä, ykkönen etuvasemmalla jne.  

Kääntymisestä puheenollen, enkä nyt tarkoita Björn Wahlroosin tai Sanna Marinin kääntymistä stalinistista ökyporvariksi, niin täälläkin on niitä urpoja joilla ensin syttyy jarruvalot ja vasta sitten kun takana tulevat ehtivät ihmettelemään, että mitäs se nyt hidastaa, niin sitten vasta syttyy vilkku. Kun tietysti aina ensin pitäisi syttyä vilkku ja sitten jarruvalo. Paria yritin opettaa, mutta kiihtyneenä he puhuvat vielä nopeammin. Toisaalta ehkä hyvä etten saanut selvää.


  

Sydney

Singaporesta lensin siis Sydneyyn. Pääsin hämmentävän helposti läpi kaikista vaiheista, niin passin tarkistuksessa kuin tullissa. Puhtaasti kokemukseen perustuva fakta on, että koskaan ei pidä mennä huivipäisten naisten taakse jonoon. Syystä tai toisesta heillä on usein jotain epäselvää tai heidät syynätään muita tarkemmin. On kyse sitten matkustamisen kokemattomuudesta, kulttuuritaustaisesta taipumuksesta sählätä, rajavalvojien aiheellisesta tai aiheettomasta tiukemmasta seulasta, niin näin se vaan on. 

Sydneyssä (Singaporen tapaan) juna on ylivertainen tapa siirtyä lentokentältä keskustaan. Taksin ja junan ero oli 5-10 min., joten en nähnyt mitään järkeä ottaa taksia vaikka olinkin yön yli lennon ja aikaeron takia menettänyt käytännössä yhden yön kokonaisuudessaan.
Monissa suurkaupungeissa ei yksittäistä junalippua kannata mennä erikseen ostamaan vaan homma käy, kun kulkuportilla näyttää lukulaitteelle luottokorttia. Tämä onnistuu samalla kertalipun hinnalla. Ilmeisesti useamman junamatkan city-paketit ovat sitten vähän halvempia, jos ostaa ne omalle matkakortille. Tämä suora luottokorttiveloitus on toiminut ainakin Singaporessa, Kuala Lumpurissa ja Sydneyssä.

Sydney oli oikein miellyttävä kokemus. Kylä pääsi saman tien suosikkieni joukkoon vaikken ehtinytkään siitä ottaa läheskään kaikkea irti, koska päähuomio oli kuitenkin alkavassa road tripissa.
Tein silti pari mukavaa kävelylenkkiä keskustassa ja matkustin lautalla luonnon tekemänä aallonmurtajana toimivaan Watson’s Bayn niemeen. Äärimmäisen kaunis paikka ja upeita taloja. Sellaisissa paikoissa asuu vain kovia kapitalisteja tai sosialistisissa maissa puoluejohtoa. Meillä tavallisilla matkaajilla ei ole mitään mahdollisuuksia moiseen.

Bondi Beachilta tein pitkän, useamman tunnin kestäneen kävelylenkin rantaa pitkin Coogee Beachille josta palasin sitten bussilla keskustaan Surry Hillsin alueelle jossa hotellini sijaitsi.
Sydneyn junaverkko toimii erinomaisesti ja sillä siirryinkin sitten viimeisenä Sydneyn aamunani Jucy Rentalsin autovuokraamoon lentokentän lähelle.

 

  

   

Matkalla pohjoiseen

Pääsin matkaan komeasti, kun asetettuani navigaattoriini Google Mapsiin pyynnön välttää tietulleja, se ohjasi minut lentokentältä ihan kaupungin ytimeen ja symboliseksi road tripin lähtöportiksi koin upean ja maineikkaan Harbor Bridgen jonka valtavien teräskaarien alta sain auton nokan oikeaan ilmansuuntaan. 
Ensimmäisen yön tien päällä vietin Port Macquariessa vanhaan puutaloon synnytetyssä hostellissa. Yhden hengen huoneeni oli normikäytössä 6 hengen huone, 3 kerrossänkyä, mutta jossa majoituin siis yksin. Kylmänkalsea yö pikkukaupungissa, jonka olemassaolon oikeutus vaatii aurinkoisen ja lämpimän rantakelin. Nyt lämpö putosi 15C asteeseen, joka oli yli puolet vähemmän kuin mihin olin tottunut viimeisen 3 kuukauden aikana.

Seuraava etappi vei minut yöksi Ballinaan, jossa kävin ihailemassa meren voimaa. Aallot vyöryivät väkivaltaisesti aallonmurtajien väliin tehtyyn lahteen. Vaikuttava näky jota oli hienoa ihailla jo huomattavasti paremmassa säässä. Ballinassa hakeuduin varta vasten kuuluisaan Fish and Chips paikkaan, jossa pienen arpomisen jälkeen valitsin lohta, koska annokseen kuului hyvännäköistä raikasta salaattia ja suun limakalvot ilmoittavat minulle säännöllisesti 1-2 viikon välein, jos ne eivät ole saaneet kalanrasvaa. Vasta tilauksen tehtyäni tajusin tilanneeni Atlantic Salmon Platen jolloin tunsin itseni tyhmäksi, kun vieressä vyöryy Tyyni valtameri josta olisi saanut tuoretta lähikalaa. 
No, tuleepa Suomessakin syötyä toisinaan tonnikalaa, lohduttauduin.
Myöhemmin ihmettelin, kun törmäsin loheen tuon tuosta ravintoloiden ruokalistoilla. Luin jostain, että kolonialismin aikoihin Euroopasta Austaraliaan muuttaneet olivat alkaneet kutsua lohen näköisiä kaloja itselleen kotoisasti loheksi, vaikkeivat ne sitä lajia olleetkaan. Nyt en tiedä noista muista tarjolla olleista ruoista, mutta eiköhän tuo minun annokseni Ballinassa ollut kuitenkin ihan oikeaa Norjan kassilohta. Tuskin sitä muuten olisivat Atlantin lohena markkinoineet ja kyllähän sitä lohta Norjasta raahataan ympäri maailmaa valtavia määriä, sillä Laosin Vientianessakin samassa rakennuksessa hotellini kanssa oli pakastelohien tukkukauppa. Miksei siis täälläkin.


   

Australian mantereen itäisin piste Byron Bayn niemessä

Ballina oli mainio majoituspaikka sikälikin, että sieltä oli lyhyt siirtymä rannikkoa ylös ensimmäiseen varsinaiseen määränpäähäni, Byron Bayhin. Tuolla on niemi, josta löytyy hienon majakan lisäksi, Australian mantereen itäisin piste. Minulla on jonkinasteinen pakkomielle näitä maantieteellisiä merkkipaaluja kohtaan. Jostain syystä niin Capo Da Roca (Portugali), joka on Euroopan mantereen läntisin piste, Tarifan niemi Gibraltarin kupeessa, joka on Euroopan eteläisin piste, tai Hyväntoivonniemi, joka on Afrikan luoteisin piste… kaikissa näissä veri virtaa minulla kiihkeämmin, tunteet nousevat vähän pintaan.
Byron Bay on erittäin kaunista seutua, ei pelkästään rantojen takia, vaan koska siellä on myös minua viehättäviä korkeuseroja. 

Byron Baysta jatkoin Brisbaineen. Se on Austaralian 3. suurin kaupunki (2,3 milj.), ja muuten tulevien 2032 Olympialaisten isäntäkaupunki. Se on vähän erikoinen sikäli, että vaikka kaupunki sijaitsee meren rannalla, sen ydinkeskusta ei ole kovin lähellä merta, vaan kaupunki on rakentunut jyrkästi mutkittelevan joen varteen. 
Pidin kaupungista kovasti, tosin otokseni jäi hyvin suppeaksi. Kaupungin hotellien hintataso on suhteellisen edullinen, joten sain järkevällä hinnalla tosi hienon huoneen The Kangaroo Point nimisestä niemestä. Kaunista, laitettua ja erittäin rauhallista eloa runsaiden viheralueiden ja toisaalta pilvenpiirtäjien seassa. Vakituisena asukkaana varmaan hankalat kulkuyhteydet niemestä muodostuisivat kiusaksi, sillä ytimeen päästäkseni minunkin piti mennä lautalla kapean joen yli. Tai sitten olisi pitänyt kiertää huomattavan pitkä lenkki.
Lautalle olisi pitänyt ostaa etukäteen jostain 7/11 kaupasta joku kortti, mutta kun vetosin tietämättömyyteeni, niin lautturi otti minut kyytiin ilmaiseksi, mennen tullen. Toivottavasti en joku päivä lipsahda pummilla myös sen toisen lautturin kyytiin.   

Dataa hankkimassa

Brisbainesta sain hankittua myös viimein prepaid liittymän padiini, joten liittymäasiat on nyt sitten kunnossa. Ei tarvitse soitella.
Prepaidin hankkiminen täällä ei ole kuitenkaan niin helppoa kuin luulisi. Jouduin varaamaan ajan Telstran myymälään, sitten minua oli palvelemassa varsinainen myyjä sekä hänen opissaan harjoittelija. Kun liki tunnin kestänyt prosessi kaikkine passini kopioimisineen, lomakkeiden yms. täyttämisineen, vaihtoehtoisten liittymien esittelyineen jne. oli viimein ohi, tuli vielä palveluesihenkilö kysymään mitä mieltä olin palvelun laadusta. Kiitin ahkeruudesta ja totesin, etten ole nähnyt minkään yrityksen tehneen niin paljon työtä 35 dollarin (21€) kaupan eteen, enkä 3 hengen miehityksellä.
Virkavalta tekee kuulemma Prepaid-liittymien hankkimisen hankalaksi, koska täälläkin ne ovat rikollisten suosiossa. Ja kai täälläkin rikollisia on. Itseasiassa juuri ennen Telstralle menoa ajattelin hyödyntää viereisen McDonaldsin ilmaista vessaa. Viereisen kopin ovi oli auki ja joku tyyppi touhusi siellä, mutten katsonut tarkemmin. Sitten kun oveni pamahti kiinni, alkoi hirveä huuto, fakki lensi enkä tiennyt oikein kenelle hän huutaa, kun vessassa ei ollut muita kuin minä siinä naapurikopissa.
Kaveri oli niin aggressiivinen, että päätin pidätellä kämpille asti ja hiivin ulos, kun huomasin että hän oli sulkenut oman ovensa ja tuhisi siellä ilmeisen huumehöyryissään omiaan. Ensimmäinen tilanne tällä reissulla, jossa kohtasin raivoamista, potentiaalisen väkivallan mahdollisuuden. Ennen tätä en ole nähnyt edes kovia riitoja missään. Mitä nyt pientä road ragea, mutta niitä ei lasketa.

  

Brisbanen kokokuva  on pilvenpiirtäjien keskellä mutkitteleva joki

Fraserin saari

Brisbainesta jatkoin Hervey Bayhin, joka toimi asemapaikkanani Fraserin saarelle. Tuota saarta on nyttemmin ryhdytty kutsumaan alkuperäiskansan nimellä K’gari ja se on yksi Australian mielenkiintoisimmista paikoista. Kyseessä on maailman suurin hiekkasaari, joka tarkoittaa, että sieltä ei löydy kiviä eikä kallioita, ei multaa eikä muuta. Puut kasvavat hiekasta ja aikojen saatossa sinne on kovettunut kallion näköisiä seinämiä, mutta ne ovat edelleen vuosituhansien jälkeenkin niin huokoisia, että ne on rajattu aidoilla, etteivät ihmiset mene niitä koskemaan.

Fraserin saarelle matkustin päiväretkelle ja kuljimme sinne ensin lautalla, sitten itse saarella erikoisvalmisteisella bussilla. Saarella ei ole kunnon teitä vaan siellä liikkuakseen tarvitsee olla neliveto maastoauto sekä kokemusta sen ajosta. Kuski painoi hurjaa vauhtia metsäautoteillä ja turvavyö bussissa oli todellakin tarpeen. Lisäksi kuski puhui taukoamatta mikrofoniin koko päivän ajan. Oleelliset asiat hukkuivat siihen puhetulvaan ja muiden matkustajien kanssa yritettiin aina keskenään parsia kasaan tärkeimmät asiat: koska pitää olla takaisin bussilla, mitä täällä saa/ ei saa tehdä. Nekään, jotka saivat selvää, eivät jaksaneet kuunnella. Valtava tietomäärä ja vuosikymmenten kokemus menivät vähän hukkaan, kun annostelun taito oli päässyt ruostumaan. 
Minulle tällainen porukassa kulkeminen otti muutenkin erityisen koville.

Itse K’garin (Fraserin)saari on upea luonnon kummajainen. Sen keskellä on pari paratiisijärveä, joissa on niin kirkasta vettä, etten ole missään nähnyt. Uiminen siellä oli unohtumaton elämys.
Vähän jouduin miettimään uimahousujen vaihtoa, miten sen hoidan siveliäästi, kun en tajunnut vaihtaa vielä parkkipaikan pukukopeilla. Kiirehdin vähän muiden edelle ja hiivin yhden pusikon taakse, jossa sain vaihdettua ennen muiden levittäytymistä rannalle. Kovin syvälle pusikkoon en uskaltanut mennä, sillä saarella on paljon villikoiralaumoja, dingoja, jotka saattavat käydä myös aikuisten päälle.

Saaren sademetsä ei minulle tuonut enää mitään uutta, mutta enemmän kiinnosti taas koko Tyynenmeren puoleinen aaltojen kovaksi ”tamppaama” hiekkaranta, joka toi mieleen Floridan Daytona Beachin. Niin siellä kuin täällä ajettiin autoilla kovaa pitkin rantahiekkaa. Bussi painoi talla pohjassa rantahiekkaa. Omatoimimatkailijoille oli nopeusrajoitus (olikohan 70 km/h), mutta väitän bussimme ajaneen välillä satasta. Huvittavaa oli nähdä poliisi tutkansa kanssa uimarannalla.
No, uimarantahan tuo ei käytännössä ole. Siihen se on liian vaarallinen eikä siellä yhtään uimaria nähtykään, ainakaan nyt pilvisenä iltapäivänä. Mutta ei kuulemma muutenkaan, koska se on vaarallisimpia hairantoja Australiassa, siellä virtaukset ovat hyvin voimakkaita ja aallot vievät helposti mukanaan, siellä liikkuu dingolaumoja ja neljäs syy on hurjastelevat autot.
Yksi rannan tunnetuimpia nähtävyyksiä on valtamerialus S.S.Mahenon ruostuneet jäänteet, jotka ovat maanneet rantahiekalla vuodesta 1935 jolloin sykloni tuhosi aluksen ja heitti sen melkein maihin. Nykyään se on kuvauksellinen kaikessa absurdiudessaan.

 

  

S.S. Maheno, vuodesta 1935

Rotta joka tapasi dingon

Whitsunday ja Great Barrier Reef

Fraserin jälkeen istuin taas auton ratissa pari pitkää päivää. Matkalla päämäärääni Whitsundayhin pysähdyin yöksi Sarinassa. Jo Amerikan road tripillä (2016)  ihastuin motelleihin, joissa auton saa suoraan huoneen oven eteen. Kaikki perusasiat ovat yleensä kunnossa, puhtaat lakanat ja tyynyt, pyyhkeet ja lämmintä vettä. Sen katson, että huone on mahdollisimman siisti, ettei siellä ole ötököitä, mutta mitään palveluita en kaipaa, sillä matka jatkuu heti aamusta.
Olin etukäteen selvittänyt että Airlie Beach on hyvä tukikohta Whitsundayn saarelle sekä Great Barrier Reefille (Suuri koralliriutta) menemiseen. 

En ollut kuitenkaan selvittänyt minkälaista retkeä sinne haluaisin tehdä. Veneellä mennessä täytyisi tehdä joko 2 päivän retki tai sitten valita kumpaan menee. Yksi firma tarjosi pikavenettä, jolla molemmat onnistuisivat yhdessä päivässä, mutta varoittivat etukäteen, että selkävaivaisten ei pidä siihen kyytiin lähteä. Balilla olin pikaveneen ryttyytyksestä selvinnyt, mutta en luottanut että selkäni kestäisi yhtään sitä kovempaa kyytiä. Ja kun oivalsin, että jos en opikaan siinä lennossa snorklaamaan niin päivästä voi tulla aika pitkä, jos valitsen vain toisen. Ja sitten kuitenkin täytyisi valita se Whitsunday hiekkaranta, ja mennä koralliriutoille sitten esim. Cairnsista.  Toisaalta, vähän mietitytti olenko valmis uhraamaan kahteen otteeseen 200 €.
Tarkistin mitä lentovaihtoja on, ja kappas: samalla hinnalla kuin laivalla pääsisi jompaankumpaan, saan nähtyä molemmat 70 min pienkonelennolla! Ensimmäinen lento peruuntui, kun edelliseltä lennolta laskeutuessaan koneemme jarrut savusivat voimakkaasti. Meidän lento peruttiin ja minulle tarjottiin mahdollisuutta tulla seuraavana päivänä. Se sopi aikatauluuni ihan hyvin.
Tämä oli minulle ehdottomasti oikea päätös, sillä lentokoneesta sai mahtavan näkökulman näihin maailman suurimpiin kuuluviin luonnonihmeisiin. Kuvat puhukoon puolestaan.



  

   

Suuri valliriutta

Suuri valliriutta

Whitsundayn maalauksellista beachia yläilmoista katsottuna

  

Airlie Beach on hienoimpia pikkukaupunkeja joita olen koskaan nähnyt. Ainakaan niistä, joissa on siis turismi vahvasti pääjuttu. Upeat vuoret, Queenslandin sademetsät alkavat juuri niiltä kohdin, mahtavia rantoja ja bulevardeja, hyviä ravintoloita ja tietysti nämä kaksi maailmanluokan nähtävyyttä siinä melkein vieressä: Whitsunday ja Suuret koralliriutat.
Koralliriuttahan jatkuu satojen kilometrien matkalla Australian itärannikon edustalla, mutta juuri tällä kohtaa on kuulemma hienoimmat kohteet. En osaa sanoa, mutta maagiselta se ainakin ilmasta näytii.


Cairns

Sitten ajelinkin jo itärannikon pohjoisimpaan kohteeseeni, maineikkaaseen Cairnsiin. Se on surffipummien, hippien ja muiden elämäntapaintiaanien leiripaikka. Minun silmiini se näyttää arkkitehtuurisesti tylsältä 2-3 kerroksisten talojen muodostamalta isolta kylältä. Tarkistin, että Cairnsissa  asuu n. 150.000 ihmistä, joten ei tämä aivan pikkupaikka ole kuitenkaan.
Kaupunkia uhkaavat vuoret jotka työntyvät sisämaasta meren rantaan ja näyttävät työntävän kaupungin mereen sekä katkaisevan Australian tältä kohtaa pohjoiseen päin. Kartan mukaan maata riittää vielä hieman tästä ylöskin päin, joten mielenkiintoista olisi nähdä miltä siellä näyttää. 

Ensimmäinen vaihe road tripistäni päättyy kuitenkin tänne Cairnsiin. Huomenna suuntaan sitten sisämaahan, outbackiin ja myönnän, että nyt vähän jännittää, sillä erämaahan meno on tietysti ihan oma juttunsa. 

Odotuksissa on nähdä myös eläviä kenguruja. Tähän mennessä en ole nähnyt kuin kymmenittäin raatoja tien poskissa, jos ei oteta lukuun Port Maquarien eläintarhassa etäältä näkemiäni vankeja.

Cairnsissa herkuttelin paikallisilla erikoisuuksilla ja valmistauduin erämaahan. Viimeistelin päivien ajotaipaleet, jotka vaihtelevat 520-680 km välillä.  Varasin majoitukset, sillä kukaan ei halua huomata auringon laskiessa preerialla, ettei ole majapaikkaa. Jos autolle vielä löytääkin suojaisan paikan, niin lämpötilan vaihdellessa 28-39 asteen välillä, ilmastoitu huone on todella tarpeeseen.

Nyt hyvää yötä. Palaan näissä merkeissä asiaan varmaan eteläosien Adeleidessa, kun pääsen aavikolta, n. 10-12 päivän päästä.


  

Runsas vilkun käyttö on sotkenut tuulilasin levittämällä siihen iskeytyneet hyönteiset