JAMAIKA
Kingston 13.5.2024 Tiistaina 12.5.1981 Tampereen Klassillisen yläasteen luokassa odoteltiin päivän ensimmäisen oppitunnin alkua ja luokanvalvojamme Jorma Kannilan tuloa luokkaan. Ennen häntä sisään asteli kaksi murheen murtamaa poikaa. Vuorenmaan Jusse ja vihreä-kelta-punaiseen pitkään kaulaliinaan pukeutunut Salon Jani kävelivät suoraan liitutaululle ja kirjoittivat sinne ”Bob Marley 6.2.1945-11.5.1981 sekä pätkän Africa Unite biisin sanoista. Tästä hetkestä alkoi minun suhteeni reggaemusiikkiin, ja sen seurauksena päätän maailmanympärimatkani tänne Jamaikalle. Positive Vibration Tuo edellä kerrottu 9. luokan takauma oli voimakas kokemus. Clasuun tultuani suhteeni musiikkiin muuttui täysin. Kotona vanhemmilleni musiikki ei ollut merkinnyt mitään. Euroviisut katsottiin lähinnä samasta syystä kuin aina, urheilumiehinä isän kanssa kiinnosti kuka voittaa. Katsottiin usein pelkkä pisteiden lasku. Toisesta lauluk