CAPE TOWN

 14.7.2023 Johannesburg/Etelä-Afrikka

 

 

Reissun ensimmäinen viikko takana (1/45). 

Päädyin valitsemaan Cape Townin aloituspaikaksi, koska
1) St. Helenalle voi lentää vain Johannesburgista. 
Kun kerran Etelä-Afrikkaan tulin, niin halusin tietysti poiketa täälläkin, koska
2) Cape of Good Hope
3) Robben Island

Näiden lisäksi olin lukemastani päätellyt, että se on ns. helppo aloitus reissulle. Väistän pahimman kulttuurishokin ja ehdin oppia taas reissaamista, omaa asennoitumista ja omia arkisia käytänteitä, ilman että samaan aikaan pitää taistella liian monien ulkoisten muuttuvien tekijöiden kanssa. 
Toistaiseksi ihan tyytyväinen tähän päättelyyn.  

Cape Town on aivan tavattoman kauniilla paikalla. Oikeastaan tämä voisi olla paratiisi.
Kaupungin keskus sijaitsee Afrikan lounaiskärjessä, Atlantin valtameren ja aivan valtavan, maisemaa ja jopa mielentilaa dominoivan, Table Mountain (Pöytävuori) puristuksessa.
Minulle tuli välittömästi mieleen rakastamani Madeiran pikkukylät, joiden kasvumahdollisuudet rajoittuivat aikanaan nopeasti, kun vuoret saartoivat kylän ja tila loppui. Cape Town on kuitenkin päässyt kasvamaan rantaa pitkin ja vuorta kiertäen, joten se on 4,7 miljoonalla asukkaallaan metropoli.

Se on helppo lomakohde ihan turistillekin, sillä siellä on länsimainen ”infra”: tiet ja rakennukset kunnossa, meikäläisten odotusten mukainen hotellien taso, perushotellissakin puhdasta ja laadukkaat petivaatteet, suihkusta saa lämmintä vettä, tarjolla kansainvälinen ruokatarjonta, ostoskeskuksissa kaikki tunnetut brändit, kaikki puhuvat englantia…  Kaikki tämä maisemissa, joita ei näe Euroopassa. 
 
Paratiisi se on kuitenkin vain osalle asukkaista ja kenties kaltaiselleni turistille, joka kulkee Uberilla paikasta toiseen hotellin, nähtävyyksien ja V&A Waterfrontin ostoskeskuksen välillä. 

Etelä-Afrikassa ja etenkin juuri Cape Townissa rikkaiden ja köyhien välinen ero on huomattavan räikeää. Niin räikeää, että se häiritsee jo turismia.
Paratiisiluokitus jää myös minulta saamatta, sillä vaikka sulkeutuisin turistikuplaan ja välttäisin ajattelemasta mikä on oikein ja mikä väärin, saati miten asiaa pitäisi korjata, niin pelkästään turistinakin pisteitä laskee turvattomuus. Jos hotellin respa viittaa kädellään, että päivälläkään ei pidä lähteä tuohon suuntaan, mutta tuonne päin voit kävellä, tai että kaksi eri Uber-kuskia päivittelee miten olen kävellyt hotellilta 600 metrin matkan päähän, edes siihen sallittuun suuntaan, keskellä päivää. ”Nevö, evö, do it again!” zimbabwelaisella ja kongolaisella aksentilla lausuttuna.

Oikeastaan juuri turvattomuuden tunne on ainoa negatiivinen seikka mihin törmäsin: kaupunki rajoittaa vapauttani kohtuuttomasti. Minä haluan kävellä kaupungeissa paikasta toiseen, nähdä paikkoja, mutta täällä siitä varoitetaan niin usein, etten viitsinyt juuri kokeilla.
Voi olla, että turvattomuus on vaan tunne, ja Uber kuskeilla tietysti halu saada lisää asiakkaita markkinoilta. Todennäköisesti uhkan tunne on pienempi, jos siellä elää vähän pitempään, kun osaa elää kaupungissa, tietää mihin mennä ja minne ei, eikä tarvitse koko ajan ottaa selvää mikä on järkevää. Minä en ehtinyt vielä oppia niin että olisin rentoutunut.

Hotellini oli ihan keskustassa, ihan kohtuullisen hyvällä alueella, mutta täälläkään ei pimeällä pidä astua ovesta ulos. Jos haluaa lähteä ravintolaan, ainoa järkevä vaihtoehto on Uber.
Minä tilasin kahtena iltana ruoka-annoksen hotellille lähettikuljetettuna, kahdesti otin iltapalan kaupasta mukaan jo iltapäivällä ja kerran tulin niin myöhään, että söin ennen paluuta Waterfrontissa.  Huomattakoon, että näin talvella (joka nyt on täällä menossa) aurinko laskee jo ennen kuutta.

V&A Waterfront on siis satamassa sijaitseva valtava ostoskeskus, joka muodostaa poikkeuksen, koska se on turisteille (ja rikkaille) luotu paikka, jossa me voimme kulkea turvallisesti. Kovin montaa askelta et voi siellä kävellä ilman että näet jossain poliisin tai vartijan. Yleensä useamman kerralla.

Ihminen on mukautuvainen. Alkuviikosta ajattelin, että valtava poliisien määrä ei lisää yhtään ihmisten turvallisuuden tunnetta vaan päinvastoin: Jotain on pielessä paikassa, jossa tarvitaan noin paljon poliiseja. Hyvin pian ajatusmallini muuttui käytännönläheiseksi: hemmetin hyvä, että niitä siellä on. Ehkä minun ei tarvitse tämän viikon aikana ottaa kantaa tai ratkaista maan pitkän aikavälin yhteiskuntajärjestyksen muutostarpeita. On vaan mukava kulkea edes jossain suhteellisen huolettomana.

VALUUTTAKRAMPPEJA

Hintataso Cape Townissa on halpa. Vaikka söin pääosin Waterfrontissa turistialueella, niin mielestäni tosi hyvässäkin paikassa alkuruoka+pääruoka maksoivat 17€ pintaan. Ja siinä siis mukana veden lisäksi olut tai viinilasi. Ja toistan vielä: ruoka oli todella hyvää!
Hotellille kuljetettua noutoruokaa (KFC tai pizza) odotellessa join 2-3 pulloa olutta, lasku kaikesta alle 10€. Aiemmin mainitsemani Uber kyydit maksoivat 2-3€ Waterfrontille (10 min) ja tänään lentokentälle (n. 30 min) kyyti maksoi vähän yli 10€.

Valuuttahan täällä on siis Etelä-Afrikan Randi, jolloin itselleni perusseteli oli 200 ZAR seteli joka on n. 10€ ja sitä käytin laskiessani asioiden hintoja. Nyt kun on kulunut jo niin pitkä aika Euroopassa ilman kurssien laskemista, markasta/liirasta/pesetoista/frangeista on jo aikaa, ja kun dollarikin on niin lähellä 1:1, että ainakin käsitteellisesti hintoja on helppo ymmärtää, niin valuuttojen kanssa pelaaminen tuntui jo yllättävän vaikealta.

Ensimmäisenä iltana mokasin, kun hotellin respa tilasi ystävällisesti minulle noutoruokaa. Käytin netin kurssimuuntimessa väärää valuuttaa ja ihmettelin kovaa hintatasoa, ja odotin sitten myös vaihtorahaa tuosta 200ZAR:sta takaisin.
Hän toi mukisematta minulle jonkun 15 ZARia takaisin, siis n. 0,75€
Onneksi kysyin tuota valuutta-asiaa, sillä se ei vastannut muistikuvaani. Respan täti kertoi, että käytän väärää valuuttaa laskuissani (se oli joku kryptovaluutan kurssi9, ja samalla selvisi, että eihän tuo ruoka ja oluet maksaneet paljon mitään. Olisin ehkä voinut tuon lopun jättää tipiksi. No, hän ymmärsi ja korjasin tietysti asian.


UBER JA WIFI

Uberia käytin itse nyt 1.kerran. New Yorkissa joskus mentiin Jussin ja Samin kanssa, mutta silloin seurasin vain perässä. Toimiva systeemi, varsinkin tällaisissa paikoissa, joissa takseihin ei uskalla istua. Osa autoista oli aika huonokuntoisia, mutta kuskit olivat kaikki mukavia ja ajoivat ihan asiallisesti. Ainoa ongelma, että sitä varten täytyy olla toimiva nettiyhteys. Hotellien ja ravintoloiden wifillä ei pärjää, kun löytääkseen toisemme, kuski ja minä, pitäisi olla jollain järkevällä noutopaikalla, kun autolla ei kaikkialle pääse. Ja wifit eivät usein kanna kuin sisätiloissa.
Kyydit Cape townissa eivät maksa paljon mitään, mutta roaming-kulujen takia kyytien tilaaminen ja organisointi maksoi helposti enemmän kuin itse kyydit. 

Jokaisissa liikennevaloissa pyörii kaikennäköistä näennäiskauppiasta, joitten varsinaisen liiketoimintakuvauksen ulkopuolella kerrotaan hankkivan varsinaisen elantonsa nappaamalla ihmisten laukkuja pysähtyneitten autojen sisältä. Sikälikin oli hyvä, että autot eivät ulkonäöllään paljastaneet, että porvareita kyydissä. Kuskit olivat kaikki tosi mukavia ja ajoivat ihan asiallisesti. 

ROBBEN ISLAND

Vankilasaari, jossa Nelson Mandela vietti 18 vuotta vastustettuaan apartheidia, oli minulle jo etukäteen tärkeä paikka. Koska olin lukenut, että sinne liput täytyy varata hyvissä ajoin etukäteen, niin hoidin varauksen jo aikaisin keväällä, heti kun ensimmäinen lentoaikataulu oli jo suht varmaa.

1980-luvun musiikin kautta maailmaa oppineena myös Mandelasta kiinnostuin kuultuani The Specialsin hienon ”(Free) Nelson Mandela” laulun. Samoihin aikoihin, en muista järjestystä, julkaistiin muitakin hienoja apartheidin vastaisia biisejä, kuten Peter Gabrielin ”Biko” (toisesta kansalaisoikeustaistelijasta Steven Bikosta tehty klassikko) sekä Steven Van Zandtin kokoaman artistijoukon voimallinen ”(I ain’t play) Sun City”, jolla käynnisteltiin onnistunut ja sittemmin laajemmaksi ihan kansainväliseksi valtiotason boikotiksi kasvanut hanke, joka lopulta oli merkittävä tekijä Etelä-Afrikan apartheid-politiikan loppumisessa. Kun Mandela vapautui, hänet valittiin hyvin pian seuranneissa demokraattisissa vaaleissa maan presidentiksi. Muistan, kuinka jo aikanaan minuun vaikutuksen teki Mandelan puhe, jossa hän julisti, että Etelä-Afrikan ensimmäinen kehitysaskel on oppia antamaan anteeksi. Näin puhui Nelson Mandela, yhteensä 27 vankilavuoden jälkeen. Oppia antamaan anteeksi. Kun nyt kuulin kaiuttimista tuon puheen uudestaan katsellessani samaan aikaan Robben Islandin kaltereiden välistä Table Mountainin vakaata olemusta, jo pieni tuulenvire sai ihokarvat pystyyn.

Minulle tuli mieleen yhtäläisyys San Franciscon Alcatraziin sikäli, että molemmista vankiloista jotkut vangit saattoivat nähdä eläväisen kaupungin ääriviivat. Sen täytyi tehdä vangittuna olosta yhä ankarampaa. Tosin Amerikassa vangit olivat oikeita roistoja, täällä kai pääosin sorron uhreja.

Robben Islandilla on pitkä historia. Se on ollut vankila jo 200 vuotta sitten. Lisäksi se on ollut myös puolustusvoimien käytössä, ja välillä sinne eristettiin kulkutautipotilaita (lepra), pois muita tartuttamasta. Kaikista asukkaista uskollisimpia ovat kuitenkin pingviinit eikä moittia meidän opastammekaan, joka oli siellä ensin vangittuna 21 vuotta ja vapauduttuaan Mandelan tapaan, hän palasi saarelle työntekijänä, kertomaan ihmisille epäinhimillisyydestä. Epäilemättä kaverin olisi ollut vaikea saada muita töitä noin pitkän ajan jälkeen.

CAPE OF GOOD HOPE 

Hyväntoivonniemi on yksi merkittävimpiä paikkoja ihmiskunnan historiassa. Maailmankauppa käynnistyi, kun Vasco Da Gama matkusti ensimmäisenä laivastonsa kanssa Afrikan kärjen ympäri Intiaan ja Oseaniaan asti. Muutos tapahtui vasta, kun Suezin kanava rakennettiin.

Edelleen purjehtijat hieman pelkäävät, tai ainakin ymmärtävät kunnioittaa tuota niemimaata, sillä se on railakkaiden tuulien ja merivirtojen takia kuulemma hankala paikka. Niillä tienoin yhdistyvät Eteläinen Atlantti ja Intian valtameri, kaksi suunnatonta merenselkää mittelevät siellä voimiaan.

Siellä on kaksi vierekkäistä niemenkärkeä, joista varsinaisessa Hyväntoivonniemessä ei ole kuin tyrskyävä kivikkoinen ranta sekä merkki, että kyseessä on Afrikan lounaisin piste, sekä Cape Pointin isommalla vuorella on majakka, johon on jyrkkä n. 15 minuutin kävely. 

Kauniita paikkoja ja siellä on myös ympäristöön nähden yllättävä eläimistö. Paviaaneja, haikaroita, antilooppeja ja kobria kuvittelisi näkevänsä pikemminkin jossain viidakon tapaisissa paikoissa eikä tuulisella avoimella niemellä.



TABLE MOUNTAIN, BOULDERS BEACH JA MUUTA

Pöytävuori on ehdoton vierailukohde Cape Townissa, tietenkin.
Sinne voi patikoida oppaan kanssa tai mennä kaapelihissillä, kuten minä. Vuorelta on mahtavat maisemat eikä sitä kannata jättää missään nimessä väliin. 

Minulla oli hyvä tuuri, kun koko läsnäoloni ajan oli mainio keli. Taivas oli kirkas auringosta.
Se ei kuulemma ole itsestään selvää tähän aikaan vuodesta, siis talvella. Toisinaan kaapelihissi joudutaan jopa sulkemaan tuulen takia.

En ole matkaopas, mutta uskallan kuitenkin suositella, että kun sinne hissillä joku päivä menet, niin kannattaa ostaa lippu etukäteen ja ehdottomasti nimenomaan jonon ohituskaistan lippu. Täkäläiset hinnat ovat kuitenkin niin halpoja, etten ainakaan itse motivoidu seisomaan pitkässä jonossa jonkun 10€ takia.

Jo mainitun Hyväntoivonniemen retken tein osallistumalla ryhmämatkalle, jossa ajeltiin upeita vuoristoteitä Atlantin puoleista sivua aina niemen kärkeen ja takaisin False Bayn puolta, jossa on mm. Boulders Beach, kuuluisa hiekkaranta joka pyhitetty Afrikan pingviineille. Siellä kuljetaan puisia kulkuväyliä ja katsellaan hassusti käveleviä veijareita. Paikka oli todella kaunis, varsinkin kun aurinko alkoi ja laskea samoihin aikoihin. Positiivista reissussa on ollut, että en ole nähnyt yhtään idioottia, joka ruokkii villieläimiä kielloista huolimatta tai antaa lastensa hätyytellä niitä juoksemalla niitä kohti.

Mainittakoon, että Pöytävuorella tapasin Rock Dassien. Ei taida olla suomennettua nimeä, mutta googlaamalla löysin jonkun yhteyden tamaaneihin. Minun mielestäni se näytti kyllä mäyrältä, vaikken tarkalleen osaa sitäkään kuvailla, mitä nyt jonkun kravatissa telkkarissa nähnyt. Kiellän kuitenkin ehdottomasti flirttailleeni tuon ”mäyrän” kanssa eikä minua tällä perusteella pidä millään tavoin yhdistää perusuomalaisiin. Natsiksi saa haukkua, sillä niin ovat moittineet joskus niin valmentamani junnut, kun kunto on loppunut harjoituksissa kesken sekä vanhassa työpaikassa jotkut työntekijät. 



Cape Townissa olisi riittänyt tekemistä ja nähtävää vaikka kuinka, mutta minä totuttelen parhaillaan elämään sen kanssa, etten kaikkea tule kuitenkaan näkemään. Ainoa mikä nyt kuitenkin vähän jäi kaihertamaan oli skippaamani helikopterilento – se olisi ollut noissa maisemissa ja tuolla kelillä ollut aikas makea! Se ei kuitenkaan mahtunut budjettiini enkä viitsi heti ensimmäisinä päivinä mennä syömään erillisen ”elämysbudjetin” kakkua. Tuon erillismomentin tarkoitus on varmistaa, että pystyn kokemaan ne spesiaalielämykset joihin en tule enää koskaan saamaan uutta mahdollisuutta. Etelä-Afrikka tuskin jää tähän kertaan.

Nyt Johannesburgin lentokenttähotellissa ja aamulla kohti St Helenaa. Se on etukäteen ajatellen minulle kenties kaikkein merkityksellisin paikka. Sieltä voi siis tulla useampikin teksti. Tai sitten voi olla, ettei siellä ole järkevää nettiyhteyttä ja julkaisen ne vasta palattuani tänne. Saas nährä.

Lisäilen tähän kuvia ehkä myöhemmin, nyt on mentävä nukkumaan.