ENSIMMÄINEN MATKAPÄIVÄ: TAMPERE – HELSINKI - DOHA

                                                                                       8.7.2023 Doha/Qatar

 

Maailma jota lähdemme valloittamaan, on ääretön.
Ei ole reunaa jolta pudota tai purjehtia pimeyteen.
On tavoiteltava viisauden valoa urheasti, peräänantamattomasti ja
polulta hairahtumatta.
Matkalla kohti päämäärää voimme joutua kohtaamaan sisäisen pimeytemme.
                                                                            
                                                                        - Magalhaes 



Napoleonin tapaan suuret löytöretkeilijät ovat kiehtoneet minua. Vasco Da Gama, James Cook, Kristoffer Kolumbuskin ja etenkin Fernao De Magalhaes. Olen yrittänyt ymmärtää kuinka rohkeita miehiä he ovatkaan olleet, kun ovat lähteneet merille tietämättä edes mihin ovat menossa. Miehiä, jotka eivät ole minun tapaani pelkästään tutkineet uteliaana karttoja, vaan ovat piirtäneet uusia.
 
Nuorena miehenä löysin Etelä-Amerikan kärjestä Magalhaesin salmen ja mietin, kuinka suuri kunnia hänelle onkaan ollut saada nimensä karttaan. Tai kuinka historia muistaa, että Magalhaesin johtama laivasto kiersi ensimmäisenä maailman ympäri, vaikka itse kenraalikomentaja kuolikin jo matkan puolivälissä. Siihen asti (vuoden 1500 tienoilla) oli pari vuosikymmentä ehditty Maustesaarille purjehtia Vasco Da Caman osoittamaa reittiä Hyväntoivonniemen kautta, Afrikka kiertäen.  

Reilu vuosi sitten uutisoitiin suomalaisen yksinpurjehtijan Tapio Lehtisen melkein hukkuneen juuri tuolla, päästyään juuri Intian valtameren puolelle. Tuo uutinen, ja samoihin aikoihin YLE Areenasta löytynyt dokumentti Lehtisestä jotenkin konkretisoi pitkäaikaisen haaveeni kiertää maailma.
Kai minä uskallan lähteä yksin reissuun lentämällä, kun jotkut tekevät sen purjeveneellä.  

Ennen Magalhaesin reissua maailma kuviteltiin paljon pienemmäksi. Tyyntämerta ja varsinkaan sen suunnatonta kokoa ei tunnettu. Se tietämättömyys rohkaisi Magalhaesia, miehistöä ja reissun rahoittajia haaveilemaan läntisen reitin löytämisestä, ja samalla siis maailman ympäri kiertämisestä. 
Vähän samaan tapaan, jos minä tietäisin nyt kaiken mitä eteen tulee, en olisi ehkä lähtenyt matkaan.

Loistava kirja Magalhaesin johtaman laivaston matkasta.

Epätodellinen olo. Erilaisissa tilanteissa, kerta toisensa jälkeen, huomaan unohtaneeni kuinka pitkällä reissulla nyt olenkaan. 

Ensimmäisen kerran 50 vuoteen lähdin kotoa ilman kotiavaimia. Elän siis seuraavat 11 kuukautta kuin presidentti. Sauli Niinistö ei ole kantanut avaimia yli 11 vuoteen, jos on itse tarttunut edes ovenkahvaan tänä aikana. 

Lähden Niinistön ollessa presidentti, mutta palaan vasta uuden presidentin aikana. Vaalit olin kyllä huomioinut ja merkinnyt muistiin, Santiagossa pääsen suurlähetystössä äänestämään 1.kierroksella, mutta jostain syystä en ollut tajunnut, että uusi presidentti on jo virassa, kun palaan.

Mutta avaimista vielä. Tämän päivän olen kopeloinut vähän väliä kädellä vasenta etutaskuani, sillä kotiavainten ainoa oikea paikkahan on juuri siellä. Päivän ensimmäinen avainasia meinasi muuttua katastrofiksi. Kun tuli aika lähteä kotoa kohti rautatieasemaa, ulkona satoi ja päätin tilata taksin, vaikka matka on tosi lyhyt. Taksi Tampereen sovellus näytti, että auto tulee 3 minuutin päästä, joten otin rinkkani, selkäreppuni ja olkalaukkuni, mutta päätin viime hetkellä viedä samalla roskat. Ehdin kyllä.

Sitten alaovella jätin laukkuni sisälle rappukäytävään, etteivät kastu. Otin roskapussin ja ehdin ottaa pari ripeää askelta jo ulos, kun tajusin että minullahan ei ole avaimia mukana – en pääse takaisin rappuun! Syöksyin kiinni juuri sulkeutumassa olevaan ovenkahvaan, ote lipesi ja samalla kompastuin korokkeeseen ja lensin rähmälleni oven eteen. Otteeni kahvasta siis irtosi, mutta sain ujutettua vasemman käteni oven väliin. Eppu Normaalia mukaillen, en kipua kestääkseni vaan ovea kiinni painumasta estääkseni. Yhtä kaikki, selvisin takaisin laukkujeni luo pieni mustelma sääressä ja kämmentä hieman jomottaen. Ei vakavaa onneksi. Sitten jo samassa tuli taksi ja roskapussi unohtui lopulta siihen maahan. Luotan kuitenkin, että joko jurot naapurini tai liiankin tuttavalliset lokit huolehtivat siitä. 

Ensimmäiset 30 metriä maailmanympärimatkastani meni siis oikein lupaavasti.

Tampereen rautatieasemalla tuli taas tuo kummallinen tunne, kun ei tuntunut miltään.
Jouduin vähän hakemaan fiilistä, että tajua nyt äijä perkele, että tämä on aika erityislaatuinen hetki elämässäsi! Sama juttu oli vielä lentokentälläkin ja tavallaan lentokoneessakin.
Paitsi, että lennolla oli iloinen yllätys, sillä Kilroyn Timo oli oma-aloitteisesti upgradennut minut Finnairin uuteen Economy Premium luokkaan, joka on kyllä tosi mukava. Ruoka oli hyvää, istuimet hyviä, ja ennen kaikkea tilaa oli riittävästi. Varmaan ihan järkevä malli, että ensimmäisellä lennolla vähän hemmotellaan. Varsinkin kun edessä on yöpyminen Dohan lentokentällä ja aamulla pitkä, yli 9 tunnin, lento Cape Towniin. Tuolla lennolla pääsen sitten reppureissaajan aitoon arkeen, sillä netissä tekemäni check-in ei tarjonnut kuin keskipaikkaa. Yritän tähän vielä vaikuttaa Dohan lentokentällä, mutta saapa nähdä.

Dohan lentokentällä on täysi härdelli päällä klo 01 yöllä. Sami kertoi, että täällä lennetään öisin, kun ei ole ihan niin kuuma. No, nyt ulkoilmamittari näyttää 34 astetta varjossa. Tai ei siis varjossa, kun on yö, mutta ymmärrätte tarkoitukseni. Lentokenttä on tietysti ilmastoitu, joten ei sitä täällä huomaa. 

Löysin rukoushuoneen ja tupakkikopin vierestä Quiet roomin, jonka kuvittelin tarkoittavan hiljaista huonetta. Täällä onkin sellaiset lepopenkit, jossa voisi nukkuakin, jollei koko ajan olisi karmea meteli. Vartin välein soi joku hälytin, joka sattuu oikein korvaan. Siinä välissä joku afrikkalaistaustainen äijäporukka keskustelee kovaäänisesti kuin testatakseen koska minun hermoni pettää. Nyt viereeni samaan riviin istui joku toinen ulkomaalainen, joka heiluttaa jalkaansa niin että koko istuinrivistö tärisee. Ja parin minuutin välein joku lentokentän henkilökunnasta kävelee huoneen läpi ja kuuluttaa jotain ihmistä nimeltä. Väsyttää, mutta en saa vitutukselta unta.

Isä ei olisi tykännyt siitä, että kirjoitan rumasti. Veikko olisi täyttänyt tänään 92 vuotta. Isän kuolemasta tulee kuukauden päästä jo 4 vuotta. Kyllä nyt saan jo kiroilla, vaikka tuo rukoushuone onkin tuossa vieressä.
Koitan saada unen muistelemalla kesiä Tottijärvellä.