NYAHURURU

                                                                                       Nairobi 30.7.2023




Nyahururu alkoi näyttää potentiaaliselta kohteelta maailmanympärimatkallani muutama vuosi sitten, kun vanha armeijakaverini taiteilija Mika Rantanen alkOI kotiutua sinne ihan pidemmäksi aikaa. Sitten viime talvena, kun vielä varmistui, että olen tervetullut ja että aikataulumme sopivat yksiin, niin oli jo selvää, että Krugerin safari Etelä-Afrikassa vaihtuu Masai Maran safariin Keniassa, ja Nyahururusta tulee yksi määränpääni. Tai oikeastaan on väärin puhua safarista, vaan pitäisi sanoa, että menen Masai Maraan, sillä sana safari tarkoittaa swahiliksi vain ”matkaa”.  Safari njema = Hyvää matkaa!  

Mutta palataan itse Nyahururuun. Vierailu siellä jäi St Helenan venymisen myötä 3 päivää suunniteltua lyhyemmäksi, mutta kokemani vajaa 4 päivää olivatkin sitten melkoinen elämys.

Päästyäni keskiviikkona juuri ennen auringonlaskua Nairobin kentälle, Mika oli vastassa kuljettajamme Peterin kanssa. Ajomatka (165 km Nairobista) kesti liki 4 tuntia, ei suinkaan huonokuntoisten teiden, vaan ruuhkien vuoksi, ja siksi että varsinkin viimeinen kolmannes ajettiin lukuisien pienten kylien ja kaupunkien läpi. Nyahurussa haimme vielä minulle iltapalaksi maton nimistä grillattua vuohenlihaa. 

Ensimmäinen majoitukseni Spanish Lodge ihan kaupungin ytimessä oli virhearviointi. Kuvittelin olevani äänistä häiriintymätön, varsinkin jos painan vasemman kuulevan korvani tyynyyn.
Paikallisten tapa kommunikoida huutamalla oli kuitenkin aikamoista. Lisäksi ihan ikkunani alla oli moottoripyöräkuskien kokoontumispaikka ja mekkalaa riitti. Tarkistin pariin otteeseen ovatko ikkunani edes kiinni, niin selvästi kaikki puhe kuului huoneeseeni. Sitten klo 2.00 jälkeen aloin tottua meteliin ja se hieman vaimeni. Yhtäkkiä minua pitikin hereillä kaksi kadulla kuiskaavaa miestä, jotka tuntuivat olevan kuin huoneessani. Äänen eristystä ei ollut minkäänlaista, pikemminkin hotellin seinät korostivat jokaista rasahdusta.
Sitten alkoi pelottaa ja potuttaa se, ettei huoneen lukko toiminut kunnolla. Minulla meni muutenkin toista minuuttia avata lukkoa sisältäpäin, saati jos syntyisi esim. tulipalo ja pikku paniikki siihen päälle. 
Huone oli muutenkin sisustettu tyyliin murju. Tuoleille en iljennyt istua, joten iltapalanikin söin seisten. Vessanpytyssä ei ollut istuinrinkulaa, suihkukaapista vesi ei mennyt viemäriin vaan valui suoraan kylpyhuoneen lattialle. Jos olisin käynyt suihkussa, koko huone olisi lainehtinut. Yritin suhtautua avoimin mielin, ja hoin itselleni, että tulen reissulla pakostikin yöpymään tällaisissa   
paikoissa, mutta päätin kuitenkin aamulla pakata kamani (ne jotka nyt uskalsin esille edes ottaa) ja vaihtaa majoitusta. Miksi ei, kun on järkeviäkin vaihtoehtoja.

Aamiaisella kissa norkoili viereisessä looshissa ja nuoli muniaan. Yritti nuolla minunkin, mutta suojelin omelettiani ja hätistelin sitä vähän väliä kauemmaksi, kun se yritti hyökätä. Olin aika pökissä, kun edellinen yö Johannesburgissa oli jäänyt lyhyeksi ja kuluneena yönä olin nukkunut tunnin – kaksi. Ensimmäisen kerran, ihan hetken, mietin että mihin olen lähtenyt – onko tässä mitään järkeä? 

Spanish Lodgen ikkunasta ei ihan pystynyt laskemaan lampaita, mutta
moottoripyöräkuskeja kyllä. 

Rantanen hankkii meille moottoripyöräkuskia. Nyt keskustellaan viimeisestä 0,30 €:sta.

Hotellin vaihto ja liikenne

Rantanen tuli sovitusti ja lähdimme laukkujeni kanssa kadulle etsimään moottoripyörä kuskeja, jotka korvaavat Nyahurun kaltaisissa pikkukaupungeissa kokonaan taksit. Niiden hinnat ovat lähes olemattomia, silti Rantanen osasi paikallisten tapaan pitää puolensa:
”Älä viitsi, sinä tunnet minut ja tiedät etten minä ole mzungu, oikea hinta on 100”
Tuo 100 Kenian shillinkiä on n. 0,64€, joten tinkaamisella säästettiin n. 30 senttiä. 

Toisen moottoripyörän selkään meni kuskin lisäksi suuri rinkkani sekä Rantanen, minä sitten toisen perään reppuni ja olkalaukkuni kanssa. Rinkkaa ei sidottu mitenkään vaan se oli tankin päällä kuskin ja ohjaustangon välissä. En tiedä miten kuski näki rinkan takaa mitään, koska itse pidin silmiä kiinni lähes koko matkan ajan toisen pyörän perässä. Kypäriä ei tietenkään ollut koskaan, ainakaan matkustajilla. Menimme muutamaan kertaan kolme päällä yhdellä moottoripyörällä. Kuski oppi ottamaan hidastetöyssyt varovaisemmin, kun iskarit kolahtivat hidastetöyssyissä pohjaan. Näin myös muutaman kerran, kun isä ajoi kyydissään kolme lasta. Autokuskillemme Peterille sanoinkin tänään paluumatkalla, että Suomessa lapset varmaan huostaanotettaisiin.

Voidaan kysyä puuttuuko poliisi täällä mitenkään liikenteeseen. Ei puutu. Mitenkään, mihinkään. Ainoa mitä näin, ja kuulemma kokonaiskuvani on myös oikea, että ne seisovat ulosmenoteiden varsilla ja pysäyttelevät matatuja, pikkubusseja joilla lähinnä paikalliset matkustavat. Sitten autosta aina löytyy pikkuvikoja, joista selviää joko ”tea” (pienempi) tai ”chicken” (isompi) lahjuksella. Rahaa ei anneta käteen, vaan se pudotetaan maahan, josta poliisi löytää sen.  Poliisien pitää kuulemma tulouttaa tietty määrä päivässä laitokselle ja loput hän saa pitää itse. Poliisi saattaa myös yöllä ottaa talteen yksinäisen kulkijan, ilman mitään todellista syytä, ja jota voidaan pitää sellissä 3 päivää tai niin kauan, että hän maksaa lahjuksen. 
En koko aikana huomannutkaan kaupungissa muuta vakavaa rikollisuutta kuin nämä poliisit.

Moottoripyöräkuskit olivat tekijämiehiä. Päivien mittaan totuin jo hieman, ja vaikken oppinutkaan nauttimaan tai lopettanut kokonaan pelkäämästä, niin suurimpana riskinä näin, että kuski joutuu väistämään jotain kadulle juoksevaa lehmää, aasia, kanaa, ankkaa, vuohta, lasta tai toista moottoripyörää. Näitä nimittäin sinkoilee täysin villisti sinne tänne. Kuski osaa hommansa, mutta jos minä en olisi osannutkaan reagoida oikein väistöliikkeessä, niin siinä olisi voinut käydä hullusti. Olin onnekas, kovin pahoja tilanteita ei tullut.   
Liikenne on kuulemma Kenian suurin turvallisuusriski enkä epäile sitä yhtään.

Uusi majoitukseni Hippo Point oli kuin paratiisi edelliseen verrattuna. Seuraavan yön nukuin loistavasti ja sain suht lämpimän suihkunkin, kunhan opin kytkemään veden lämmittimen päälle.
Siellä oli hieno puutarha, kunnon palvelut ja kaikki toimi, vaikkei senkään huoneet mikään kermaper…unoitten paikka kuitenkaan ole. Mutta juuri sopiva minun tarkoitukseeni.
Hippo Point ei ollut hinnalla pilattu, vajaa 20€ yö.



Päiväntasaaja ja kääntöpiirit

Etukäteen minulle tärkein nähtävyys oli vain 15 km Nyahurusta koilliseen sijaitseva päiväntasaaja. Minä kun olen kiinnostunut tämmöisistä, historian tai maantieteen erikoisuuksista, niin tuntui hienolta seistä kauniilla maisemapaikalla juuri päiväntasaajalla.
Olimme liikkeellä tuntia ennen puoltapäivää, mutta silti varjoja ei enää näkynyt vaan aurinko oli kohtisuoraan päällämme.
Näitä paikkoja on tietysti tuollakin useampia. Tänään lähdettyämme Peterin kanssa paluumatkalle Nairobiin, pysähdyimme toiseen paikkaan, mutta nyt kuvissa näkyy selvät varjot, koska olimme liikkeellä niin aikaisin, heti klo 9 jälkeen.

Pituus- ja leveyspiirit ovat kiinnostaneet minua pitkään. Ensimmäiset etenkin aikavyöhykkeiden takia, jälkimmäiset maantieteellisten kummallisuuksien takia. 
Pohjoinen napapiiri on eteläisin piste, jossa aurinko kerran vuodessa ei laske ollenkaan eikä toisaalta myöskään nouse yhtenä päivänä.
Kravun kääntöpiiri taas on pohjoisin leveysaste, jossa kerran vuodessa on päivä, jolloin aurinko paistaa suoraan yläpuolelta. Tällä reissulla pysyttelen tiiviisti sen eteläpuolella, ainoa poikkeus taitaa olla välilasku Miamiin Floridaan ennen Costa Ricaan menoa. 
Kauriin kääntöpiiri taas on vastaavasti eteläisin leveyspiiri, jossa tuo sama luonnonilmiö toistuu kerran vuodessa. Sen eteläpuolella kävin Etelä-Afrikassa ja seuraavan kerran käyn Patagoniassa, Etelä-Amerikassa. Muuten pyörin aika tiiviisti Päiväntasaajan tienoilla myös Aasiassa.
Kääntöpiirien nimet liittyivät muistaakseni jotenkin tähtitieteeseen, eivät kuitenkaan mainittujen eläinten esiintymiseen.
Päiväntasaaja aiheuttaa myös konkreettisia luonnonilmiötä. Juuri lopettelemassani yksinpurjehtija Tapio Lehtisen kirjassa hän manaa kuinka merillä päiväntasaajan kohdalla on tunnetusti aina tyyni vyöhyke, jossa matkanteko hidastuu. Tämä on yleisesti merenkävijöiden tietämä juttu.

St Helenalla lentokenttäkuljetuksessa eräs tyyppi kertoi, että jos ihminen punnitaan päiväntasaajalla, hän on kevyempi kuin muuten. En tiedä onko kaupunkilegendaa, mutta näin teksasilainen kaveri väitti. En testannut.
Kaveri oli muuten syntynyt Suomessa ruotsalaisen äidin ja norjalaisen isän rakkauden hedelmänä, mutta asunut koko ikänsä vauvasta asti Teksasissa. Huvittavaa oli, että hänen puheensa oli stereotyyppistä rallienglantia, vaikka se oli siis hänen oma kielensä. Suomalaisuuden vaikutukset lausumiseen ovat näköjään pysyviä.  Ei ihme, sillä kun katsoo karttapalloa ajatuksella, tajuaa kuinka pohjoisessa Suomi onkaan.

Eteläisen napapiirin eteläpuolella ei ole muuta maa-aluetta kuin Etelämanner. 

Olen nähnyt kahdesti puolikuun, mutta niin että se on se alaosa, ei pystyssä. Täytyykin selvittää mistä se johtuu.


Ihminen on auki aurinkoon päin 

Oivalsin vasta joku vuosi sitten, että päiväntasaajan tällä puolen (olen nyt siis Nairobissa) moni asia on juuri päinvastoin. 
Kun pohjoisella puoliskolla puut kasvavat tuuheammaksi etelän puolella, ihmiset maksavat asunnoistaan ja tonteistaan enemmän, kun ne ovat etelän puolella, tai hykerrellään tyytyväisinä, kun pohjoistuulen sijaan puhaltaakin lämmin etelätuuli, niin tällä puolen päiväntasaajaa kaikki on päinvastoin. Täälläkin ihmiset ovat auki aurinkoon päin, mutta pohjoiseen. 

Juuri nyt olen niin lähellä päiväntasaajaa, ettei se ole ajankohtaista, mutta esim. Hyväntoivonniemessä ja St Helenalla sen huomasi selvästi. Etelä-Afrikassakin kaupattiin aurinkoista pohjoistonttia ja Jamestownissa oli aina miellyttävää, kun sinne solaan ei osunut kuin lämmin pohjoistuuli.

Myös auringon kulkuun liittyvät sanat ja sanonnat ovat mielenkiitoisia. Täytyykin perehtyä paremmin, mutta esim. vastapäivä ja myötäpäivähän ovat täällä päinvastaisia. Ja vaikka Australiassa, jos 400 metrin juoksija kipittää samaan suuntaan muitten kanssa niin hänhän menee heikäläisittäin myötäpäivään, kun muualla samaan suuntaan kiirehditään vastapäivään.
Nössöt englanninkieliset ovat tietysti keksineet siihen löysän kompromissin, jottei heidän urheilijoitaan diskata. He käyttävät auringonkiertosuunnan sijaan termiä clockwise ja counterclockwise. 

Päiväntasaajalla aamulla klo 9.30 syntyy vielä pitkät varjot

Sama päiväntasaaja, eri paikka ja puolilta päivin. Kuvassa ilman varjojaan
kurja matkamies maan, loistava kuskimme Peter ja taiteilija Mika Rantanen.

Thompson's Falls

Thompson's Falls ja hetkeni tähteydessä

Takaisin Nyahururuun, jossa sijaitsee mahtava vesiputous Thompson Falls. Korkeudeltaan peräti 88 metriä pystysuoraan putoava vesi, korkeat kalliot sen molemmin puolin ja vuolaasti virtaava koski on uljas näky. 
Laskeuduimme Rantasen kanssa sen juurelle, josta se oli vielä maagisempi. Kun kaikki muu peittyi rehevän kasvillisuuden ja jyrkkien kallioiden taakse, putous hallitsi maisemaa. Mika kertoi, ja jäljistä näki, että muutaman viikon päästä, kun sadekausi alkaa ja vettä tulee vielä huomattavasti voimakkaammin, niin alajuoksu, jossa me seisoimme, peittyy veteen, joka vie mukanaan, jos ei pidä varaansa. Joku aika sitten ihmiset todistivat karmeaa näkyä, kun putouksen yläpuolella virtahepo oli lähtenyt ylittämään jokea, mutta vesi oli vienyt valtavan eläimen mukanaan ja hippo oli pudonnut liki 100 metriä ja murskaantunut putouksen juurelle.  

Polku alas syvään uomaan on jyrkkä ja osin vaikeakulkuinen. Rantasen kanssa sovittiin, että jos toinen teloo itsensä, niin kummankaan ei tarvitse kantaa toista ylös, mutta kerran viikossa pitää käydä ruokkimassa ja tuomassa pari olutta. Pikkuhiljaa perässämme tuli muitakin ihmisiä ja yhtäkkiä siellä olikin täysi kuhina, kun paikalle ilmestyi 135 varhaisteini-ikäistä tyttöä koulu-univormuissaan opettajineen. 
He selvästi yllättyivät, kun paikalla oli mzunguja (valkonaamoja) ja siitähän riemu repesi. Eivät ihan kaikki, mutta ainakin 100 tuli tervehtimään kädestä tai iskemään ”kivet” sekä juttelemaan iloisesti.
Osa ei meinannut mennä ollenkaan itse putousta katsomaan, vaan jäi meidän kanssamme jutulle.

Se oli jo toinen kerta. Perjantaina kuvasin maisemavideota Thompson Fallsin puistossa ja useampi bussilastillinen vielä nuorempia lapsia touhusi keskenään kaukana taustalla. Sitten joku huomasi minun kuvaavan ja nopeasti kaikki alkoivat villisti vilkuttaa ja huutaa ”mzungu!”.  
Ihania, avoimia ja välittömiä lapsia.

Vastaavaan ilmiöön olin törmännyt tietysti kadulla, aikuisetkin ihmiset tuijottivat häikäilemättömän pitkään, mutta eivät mitenkään pahalla. Päinvastoin monet tulivat tervehtimään ja kättelemään.
Tietysti ainakin puolet kaupungin asukkaista tunsi Mikan, ja seuraa riitti senkin takia, mutta kyllä he selvästi ihmettelivät minua. Täällä ei mzunguja ramppaa kuten Nairobissa tai kansallispuistoissa. En kertaakaan pelännyt Nyahururun kadulla kävellessämme, ilmapiiri oli hieno.
Suurin kohtaamani vaara oli törmätä pimeällä lehmään tai aasiin, silloin nimittäin on todella pimeää, kun missään ei ole katuvaloja. 



Aitoja kokemuksia

Nyahuru on mahdollisesti ainoa paikka, jossa pääsen näin lähelle aitoa elämää, tapaan aitoja ihmisiä.

Mika näytti minulle muutaman hyvin mielenkiintoisen baarin, joihin en kuuna päivänä uskaltaisi mennä ilman häntä, mutta kaikissa suhtautuminen oli positiivista. Pimeitä, kummallisia reittejä hökkeleiden välissä ja suojassa, ja sitten joku muutaman neliön ja 5-8 asiakaspaikan pubi jossa hyvin värikästä porukkaa.  Tai ruokapaikka, jossa meille tarjottiin grillattua vuohenlihaa, ugalia (maissipuuron tapaista, minusta muistutti paakkuuntunutta riisiä – ihan OK makuista), pili-pilin (chili) ja suolan kera. Ihan tavattoman hyvää! Baari ja tarjoilu oli suoraviivaisen yksinkertaista. Ruokajuomana sahdilta maistuvaa paikallista oluen tapaista, johon paikalliset kaatoivat kuumaa vettä joukkoon. Paikalliset eivät juo kylmänä juuri mitään, varsinkaan näin talvella, kun he kulkevat muutenkin toppatakit päällä ja ihmettelevät meidän t-paitojamme. 

  

Todellinen kansankuppila. Tosin pienen kansan, asiakaspaikkoja 5-8 kpl.

Toisen kansankuppilan antia: vuohen lihaa tykötarpeineen.

Ikimuistoinen elämys oli erityisesti Mikan elämänkumppanin/vaimokkeen Elicityn joka ilta meille suurella vaivalla laittama illallinen. Hänen itse tekemät chapata-leivät hakkaavat mennen tullen kaikki muoviset tortillat, tacot yms. Näissä oli makua itse leivässäkin! 
Mukimo on paikallista perunamuusia, joka saa makua ja väriä kurpitsan lehdistä (jos oikein ymmärsin). Tämä hyvän liha-papukastikkeen kanssa oli erinomaista ja sellaisia makuja, joita en ole koskaan ennen saanut nauttia.
Oli mukava nähdä myös aito kenialainen koti. Vaikka Mika ja Elicity asuvat ns. hyvin voivan luokan talossa, siellä asui kuitenkin naapureina aitoja paikallisia ihmisiä arkensa kanssa. Ja turha kai sanoa, että lapset pihassa olivat taas ihania. Tosin heittotekniikassa olisi vähän korjattavaa, joten kuvasin siitä videon, jonka toimitan Pärssisen Jussille. Jos häneltä löytyisi vinkkejä myös n. 4 vuotiaille. 

Nyahururu teki minuun vaikutuksen kaikkein eniten sen ihmisten takia.
Asante sana, Nyahuru!


Nyt yritän pakkailla kamoja vähän uusiksi, sillä Masai Maraan lennän pienkoneella tuosta viereiseltä Wilsonin kentältä huomenna maanantaiaamuna. Siihen koneeseen saa ottaa yhteensä vain 15 kg tavaraa. Loput täytyy jättää säilytykseen lentoasemalle.

Elicity ja Mika, kiitos vieraanvaraisuudesta!