MASAI MARA

                                                                                       Nairobi 2.8.2023



Reissun alku ei ole kaikilta osin sujunut helpoimmalla tavalla. Masai Maran safari meni oikeastaan aika pahasti perseelleen.

Minulle oli alusta asti selvää, että tähän reissuun kuuluu vierailu jossain Afrikan keskeisistä kansallispuistoista. Kun Keniaan menin, oli valinta ennakkotietojeni pohjalta helppo, Masai Mara on niistä suurin ja kaunein, tai ainakin elukoita siellä on kuulemma eniten. Se on käytännössä samaa aluetta kuin Tansanian puolen Serengeti, sillä eläimet eivät lennonilaisittain ja putinilaisittain tunnusta valtiorajoja.


 

Päätin jopa panostaa tähän huomattavan summan rahaa. Lukemattomia Youtube videoita katseltuani etsin itselleni sopivaa Safaribookings.com sivustolta. Sieltä oli aika helppo vertailla ja hakea mieleistään komboa. Päädyin panostamaan laatuun ja elämyksellisyyteen, päivien lukumäärän kustannuksella. Valitsin 3 päivän safarin, jossa Maraan mennään lentämällä Nairobista alle tunnissa, kun autolla matka kestää 5-6 tuntia, eli vie kokonaisen päivän molemmista päistä. Vasitenkin, että tokkopa ensimmäinen game drive (savannilla ajeluja kutsutaan sillä nimellä) huvittaa heti pitkän autoilun jälkeen.
Lisäksi varasin mukaan kuumailmapallolennon, koska olen varannut reissuun erillisen ”elämysbudjetin”, ohi majoitus ja päiväbudjetin, jolloin pistän kokonaisuudessa tietyn summan sellaiseen missä ei ole järkeä, mutta menee tässä samasta konkurssipesästä. Toista mahdollisuutta en kuitenkaan saa, sillä en ole niin luontoihminen, että safarille enää toiste menisin.

Matkanjärjestäjäksi valitsin Netherken Safaris & Tours nimisen toimijan. Vaikka lähetin tarjouspyyntöjä useammalle firmalle, Netherken oli ainoa, joka reagoi yksilöllisiin kysymyksiini rehdisti ja suoraan. Muilta tuli ajankuvan mukaisesti pelkkää yleistä markkinointiroskaa eivätkä he vastanneet kysymyksiini ja toiveisiini mitenkään.
Koska käytän nukkuessani hengityskatkojen vuoksi CPAP-laitetta, halusin varmistuksen, että minulla on sähköt käytettävissä koko yön ajan. He lähettivät varsin yksityiskohtaisen aikataulun miten hommat etenevät, kontrollifriikille mieleistä toimintaa.
Heidän tarjoamansa majoitus Fig Tree, Tented Camp näytti oikein mukavalta myös Youtube videoilla.
Netherken hoiti asiat kyllä erinomaisesti alusta alkaen (vaikkei valitettavasti ihan loppuun asti – palaan tähän tuonnempana).

Pienkone lennot Masai Maraan lähtevät lähinnä kai sisämaanlentoihin keskittyvältä Wilsonin lentokentältä. Nairobin kansainvälinen lentokenttä on Jomo Kenyatta, johon jatkan huomenna iltapäivällä ja jonka viereisessä Hiltonissa tätä kirjoitan iltani kuluksi. 

Wilsonin kentän pienessä odotustilassa pääsi reissutunnelmaan, sillä väki oli todella värikästä ja oikea kone tuntui valikoituvan pitkälti tuurilla. Turvatarkastuksen jälkeen kukaan ei katsonut lippuja ja minä matkustin mm. nimellä Jukka Viekko.

 

Hunnutettujen musliminaisten ja heidän lastensa yliedustus oli silmiinpistävää, sillä Keniassa muslimeita on vain 11% (kristittyjä 86%). Yksi rasavilli pikkupoika yritti torkkuessani avata reppuni sivutaskua, vasta kun havahduin ja katsoin äitiä, tämä tajusi kieltää. Toinen äiti kävi kysymässä lapsensa kanssa liikkuvalta mieheltä pientä lelujalkapalloa, joka oli selvästi ostettu juuri tuliaiseksi. Varmaan tarkoitus oli kysyä vain lainaksi, että poika voisi sillä potkia odotushuoneessa, mutta silti kysymys oli aika odottamaton ja jopa härski. Varsinkin kun äiti jatkoi kysymällä miksei hän anna palloa. Isä hoiti asian tyylikkäästi, mutta puristi sitten päätään minulle, kun näki että minäkin olin kummastuneen näköinen.

Muita turistin näköisiä seuraamalla päädyin lopulta oikeaan koneeseen. Kone oli 12 paikkainen, jolloin toisella reunalla oli 1 paikka ja toisella kaksi. Kone oli niin matala ja käytävä niin ahdas, etten meinannut päästä paikalleni eteen, heti kapteenin taakse. Paikat määrättiin, jotta kone olisi tasapainossa, minä edessä, ettei kone kippaa nousussa ja sillä yhden penkin puolella – pienemmät kaksi toisella, ettei lennetä kyljellään.

 

  

Ensimmäinen lasku oli aika jännittävä, kun sorasta tehty kiitorata keskellä savannia ilmestyi kuin tyhjästä. Sitten niitä tuli vielä 3 lisää mutaman minuutin välein ennen kuin tultiin meidän kentällemme Oltiambo airstripille. Tavallaan lentämisen viehätyksen ymmärsi tällaisessa pikkukoneessa ja esim. kaarrokset olivat tosi mahtavia, vaikka väsymys karsikin suurimmat tunteet.

Kentällä vastassa oli Fig Tree Lodgen kuski, joka ajoi minut viehättävään viidakkokotiini. Paikka yllätti minut positiivisesti. Se oli todella hyvin pidetty, oleskelutilat todella hienot ja viihtyisät.
Huoneeni oli telttatalo, jonka etuosa oli makkaria, jonka seinät oli nimensä mukaisesti tehty telttakankaasta, mutta peräosan kylppäri oli tyylikäs marmoripintainen. Kokonaisuus seisoi ihan tavallisen talon perustoilla. Oviaukkona oli tietysti vetoketju, sisällä sentään asianmukainen turvalokero johon sai arvotavarat talteen ihmisiltä.

Vetoketju ovet ovat toimiva ratkaisu.

Jos nyt on pakko positiivista keksiä, niin jos vatsatauti iskee, on mukavaa, että 
edes tilat ovat siistit ja asialliset.

Täällä olisi ollut kyllä mukava ottaa rennosti.

Oman teltan terassilta kuvattuja hippoja.

Ainakin minun telttani oli auki joelle päin, jossa liikkui krokotiilejä ja virtahepoja, jotka pitivät öisin melkoista örinää. Jyrkkä töyräs pitää ne kuulemma joessa ja vastarannalla, eivät nouse lodgen puolelle. Silti useampia masai-sotureita oli kansallisasussaan pihapoluilla ja rannassa vartioimassa pitkien keppien kanssa. Että tiedä häntä uskoisiko.

Lounaan jälkeen oli ensimmäisen game driven aika. Alkuun mietin taas, että mitä järkeä tässä on, kun rytyytimme kuivaa, kivikkoista erämaata, jossa siellä täällä näkyi joku seepra, kauriin näköinen elukka tai metsäsian afrikan sukulainen. Sitten oppaanamme olleet masai miehet alkoivat mokeltaa jotain keskenään ja käänsimme auton vähän vehreämmälle alueelle, jossa olikin muutaman samanlaisen neliveto Land Roverin kokoontumisajo. Videoita nähneenä tiesin olevan merkki jostain kiinnostavasta. ”Cheetah” kuski sanoi ja osoitti sormella ja todentotta: 20 metrin päässä puskan juurella maailman nopein eläin Gepardi torkkui silmät ristissä autoista juuri välittämättä.
Sitten alkoi ilotulitus: joen rannasta löytyi elefantti-lauma, pusikosta kirahveja ja lopulta minulle tärkein, kaksi leijonaurosta komeine harjoineen torkkui vierekkäin ja naaraat vähän matkan päässä erikseen. Muutaman tunnin rytyytyksen jälkeen, auringon alkaessa jo laskea, löysimme vielä toisen norsulauman. Kuski ajoi ilmeisesti vähän liian lähelle, sillä lauman johtava uros kääntyi jonosta ja lähti meitä kohti korviaan levitellen. Sen on kuulemma tarkoitus pelotella – hyvin tehosi.
Kuski painoi kaasua ja siirryimme kauemmaksi. 
Noihin aikoihin aloin tuntea oloni väsymyksen lisäksi huonovointiseksi. Pysähdyimme vielä ottamaan auringonlaskukuvia, mutta olin tyytyväinen, kun palasimme kämpille.

 

Masai oppaamme

Illallisella ei ruoka maistunut sillä tiesin jo saaneeni jonkinasteisen vatsataudin. Väsymys vaan sekoitti tuntemuksia. Menin ajoissa nukkumaan, sillä aamulla klo 5.30 oli tarkoitus lähteä kuumapalloretkelle. Pian kävi kuitenkin selväksi, että tänäkään yönä en tule nukkumaan ja ettei minusta ole aamulla kuumapalloilemaan. Komeat vessatilat tulivat tutuksi.
Aamulla kävin aika heikossa kuosissa aamupalalla ja söin yhden paahtoleivän voin kanssa, sillä ohjeen mukaisesti malaria-lääke täytyy nauttia runsaan nesteen, leivän ja rasvan kanssa, jotta se imeytyy paremmin. No eihän se kauaa sisällä pysynyt, mutta toivoin että ehti jotenkin hoitaa asiansa. Tiistaipäivä meni toipuessa. Fig Treen henkilökunta oli todella ystävällistä ja otti osaa murheeseeni. Sain jos jonkinlaista ohjetta. Mainittakoon, että itse reissulle varaamani vatsalääkkeet jäivät Wilsonin kentälle säilytykseen, koska pienkoneen painorajoituksen takia
jouduin uudelleenorganisoimaan kaikki tavarani. Arkilääkkeet muistin, vatsalääkkeitä en.

Baarimikon mielestä paras lääke olisi Fernet Branca, tottakai, mutta kieltäydyin alkoholista. Hän näytti jotain erikoista paikallista pulloa ja teki sooda-veden kanssa niistä alkoholittoman coctailin, joka oli kohtuullisen helppo juoda. Suola ja nestevajaus toivat lisähuolen, kun jalat alkoivat kramppailla voimakkaasti.  Googlailemalla löysin ohjeet, että litraan vettä sekoitetaan teelusikallinen suolaa ja useampi lusikka sokeria. Tämä auttoi selvästi olooni, ainakin kramppeihin. Kävin syömässä kahteen otteeseen pienen kulhollisen keittoa/lientä.
Seuraavan yön nukuin jo hyvin, mutta kuumapallolennosta en uskaltanut enää haaveilla. Pääasia, että saan itseni kuntoon keskiviikon paluulennolle.

Aamiaiseksi nautin pari kuppia teetä. Minua neuvottiin tulemaan respan eteen klo 10.00 lentokenttäkuljetusta varten. Se kävi järkeen, sillä lennon piti lähteä klo 11.15.
Kysyin useaan otteeseen, kun kuskia ei kuulunut, mutta ei kuulemma ollut syytä huoleen.
Kuski tuli 10.30 ja kun sanoin että lento lähtee 11.15 hän naurahti ”yritän ehtiä”.
Hän etsi vielä töyssyisemmän oikopolun, jossa ylitimme mm. joen ja sen pystysuorat penkereet.
Kipeät vatsalihakseni laskivat jokaisen töyssyn. 

Tulimme kentälle klo 11.00, ei ohjeen mukaisesti 30 min ennen, mutta kuitenkin ajoissa. Meinasin marssia kilpailevan yhtiön koneeseen, mutta nyt tulijat tarkastettiin asianmukaisesti.
Oikean lentoyhtiön Mombasa airlinesin konetta ei näkynyt. Kuskini tuli varovasti kertomaan, että koneeni on kuulemma lähtenyt! Käänsin selän, kävelin vähän sivuun ja karjaisin kaikin voimin, jolloin leijonauroskin laskeutui savannin toisella puolen naaraansa selästä, ja höristi korviaan.
Minun tuntevat tietävät, kuinka vaikeaa minun on sietää myöhästelyä ylipäätään, ja nyt nämä saatanan sählärit tuovat minut lentokentälle myöhässä, vaikka moneen kertaan olin kysellyt.

Paikalla oli myös lohduttoman näköinen perhe, jonka isä tuli siihen ja sanoi että he ovat olleet kentällä odottamassa samaa konetta klo 10 alkaen, eikä Mombasan kone ole koskaan sinne edes tullut. Lisähaastetta toi, ettei kentällä ole minkäänlaista toimistoa, josta kysyä apua, pelkkää hiekkaa ja muutama lentokone. 
Tavallaan minun onneni oli tuo perheen hätä, sillä heillä oli kiire jatkolennolle, Nairobista Pakistaniin samana iltapäivänä. Uskallan epäillä, että minä olisin yksin siellä vieläkin, mutta todella fiksu isä pysyi rauhallisena, mutta tiukkana. Oma oloni oli todella ohut eikä järki ihan toiminut, mutta minäkin sain lopulta yhteyden Netherkenin autokuskiin Nairobissa. En tiedä kuka sen lopulta järjesti, mutta savannin autokuskien kautta saimme viimein tiedon, että lentäjät ovat tulossa, kone olikin jo kentällä. Jostain lähistön lodgesta ilmestyi vajaan parin tunnin odottelun jälkeen kaksi lentäjää, jotka pistivät koneen nopeasti kuntoon ja saimme 4 matkustajan yksityislennon Nairobiin.
Koska nyt ei tarvinnut pysähdellä muilla kentillä, niin olin vain reilun tunnin myöhässä Nairobista. Perhekin ehti jatkolennolleen. 

Että näin reissu lähtenyt liikkeelle. Reilun viikon sisään yksi lento viivästynyt 3 päivää, tänään meidät meinattiin hylätä savannille. Bonuksena vatsatauti, jonka vuoksi ehdin 3 päivässä käydä vain yhdessä kolmesta suunnitellusta game drivesta sekä menetin maksamani kalliin kuumapallolennon.
Kun en eilen tiennyt selviänkö huomenna Sansibariin, varoittelin Kilroyn matkatoimistoa, että voi mennä aikataulu taas uusiksi, ja peruin Booking.comista varaamani edullisen ja kehutun hostellin huoneen, sillä maksuttoman peruutuksen määräaika meni umpeen eilen illalla.
Nyt jouduin varaamaan uuden 3 kertaa kalliimmalla.

Vaan ehkä näistä saa jotain oppia.