SINGAPORE

                                                                                       Ketewel, Bali 18.8.2023

 

 

 

  

  

Hyvästeltyäni Dar es Salaamissa olleen perheen, jonka luona majoituin yhden yön, pääsin taas reissaamisen makuun. Lento Qatariin kesti 6 tuntia ja reilun kahden tunnin vaihdon jälkeen 8 tunnin lento Dohasta Singaporeen. Siitä välistä katosi yksi yö aikaerojen vuoksi, joten aika pökissä haahuilin Changin hienolla lentokentällä tappaen aikaa. Paremman tekemisen puutteessa organisoin tulevaa. Hostellini oli vastannut hyvin yksioikoisesti, etteivät järjestä minulle aikaista chek-in:iä edes rahasta. 

Muutaman tunnin roikkumisen jälkeen lähdin kuitenkin kapsäkkieni kanssa kohti keskustaa. Hetken mietin taksin tai Grabin (aasialainen Uber) tilaamista, mutta päädyin kuitenkin metroon, joka olikin oikein hyvä valinta. Singaporen metro (MRT) on todella helppo käyttää, todella siisti ja toimii erinomaisesti. Ja tässä todettakoon, että Singapore on todella turvallinen kaupunki. Sen kansainvälinen turvallisuusindeksi on parempi kuin Suomen kaupunkien keskiarvo. Kuulemma myös taksit ovat täällä kohtuullisen halpoja, vaikka muuten Singapore on kallis kaupunki. Ne jäivät minulta kokeilematta.

ST Signature JALAN BESAR on tyypillinen rakennus Little Indian alueella. 
Sijaintinsa suhteen ei ehkä ihan Tammela, mutta Kaleva hyvinkin.

Hostellini sijaitsee Little India -kaupunginosassa, järkevän matkan päässä ytimestä. se olisi jopa kävelymatka, mutta tässä kuumuudessa ei huvita kävellä. Paikallisiakaan.
Pikkuintiaa ja China Townia minulle suositeltiin majoitusalueena. St Signature Jalan Besar on hostelli, josta löytyy myös omia huoneita. Huonehinta 120 € on kova huoneen tasoon nähden, mutta jollei ole tullut selväksi, niin Singapore on kallis paikka. Sinällään huoneessani ei ole mitään vikaa, ajaa asiansa ihan hyvin, paitsi tuo hinta. Toinen asia mistä ennemminkin valitan, on turha tekniikalla leikkiminen, joka ei tosiasiassa tuo mitään lisäarvoa. Hotellin check-in piti tehdä sovelluksella, johon piti antaa oman luottokortin tunnukset. En antanut. Huoneen ovi aukeaa vain tuon sovelluksen kautta, eli melkoista pelleilyä sekin.
Uudesta tekniikasta hyötyy vain nörteistä nuorista koostuva henkilökunta, joka ei halua, että heidän kanssaan kommunikoidaan muuta kuin hostellin samaisessa apissa olevan chatin kautta. Kaivoin heidät kuitenkin takahuoneesta esiin ja annoin painavan palautteen siitä, että vaikka erikseen (kahdesti) kysyin mahdollisuutta tulla etuajassa ja tarjouduin myös maksamaan päivähuoneesta, niin siihen tuli (kahdesti) tyly automaattivastaus, että aikainen check-in ei ole mahdollinen. Nyt kuitenkin myyvät koko ajan päivähuoneita muille. Sosiaalisesti rajoittuneita ihmisiä ei pitäisi päästää asiakaspalvelutyöhön. 

Samaan tekniseen kikkailuun olin törmännyt jo lentokentän passintarkastuksessa. Me länkkärit naureskeltiin, kun jonot kasvoivat ihan tolkuttomiksi sillä välin, kun automaattista maahantulotarkastusta yritettiin saada toimimaan. Ehkä olisi toiminutkin, jos kaikki osaisivat toimia täsmälleen oikein, mutta kun oikein kukaan ei osannut. Paljon nopeammin olisi mennyt, kun paikalla olisi ollut normaalisti 2-3 passintarkistajaa, ihmistä. Vaikka ne samat, jotka nyt opastivat lähes joka ikistä maahantulijaa.
Ja nyt selvennökseksi, minä itse selvisin siitä omatoimisesti ja normaaliajassa, sillä ehdin opiskella kaikkien muiden virheet odotellessa, mutta jos minä (!) olen näissä asioissa nopeimpia oppijoita, niin vika on systeemissä, ei ihmisissä.

Mr. Raffles ja Singapuran saari

Singapore on saarivaltio Malakan niemimaan kärjessä. Itse niemessähän sijaitsee Malesia ja siitä ylempänä Thaimaa. Etelässä olevat suuremmat saaret kuuluvat jo Indonesialle.
Singaporessa asuu Suomen tapaan n. 5,5 miljoonaa ihmistä, vaikka alue on pinta-alaltaan puolta pienempi kuin Pirkanmaa. Singapore sijaitsee inan päiväntasaajan pohjoispuolella.

Yksi turistien pakollisia kohteita on käydä juomassa Singapore Sling -coctailit Hotelli Rafflesin legendaarisessa Long Barissa. Drinkin kehitti 1915 kiinalainen baarimikko, joka lisäsi giniä ja erilaisia liköörejä hedelmämehuihin (ananas ja sitruuna) ja granadiinilla sai siihen vielä pinkin, naisellisen värin. Tämä naamiointi oli tärkeää, sillä naisten ei ollut siihen aikaan sopivaa juoda alkoholia. Singapore Slingistä tuli maailmankuulu cocktail, joka maistuu ihan hyvälle, vaikka onkin siis alun perin naisten juoma. Ei liian makea, kuten nykyään kaikki muut naisille suunnatut litkut. 
Siinä stereotypiassa olisi feministeille ihan oikeaakin protestoitavaa.
Long Baariin oli nimensä mukaisesti pitkä jono ulos asti. Muistelin siinä odotellessa, että koskahan viimeksi olen jonottanut johonkin baariin? En ainakaan 20 vuoteen, enkä ainakaan keskellä päivää. 

Siinä viihtyisällä tiskillä opiskelin samalla mikäs mies tuo Raffles oikein oli, kun hänen viitataan täällä vähän kaikkialla. Hän ei suinkaan ollut hotellin perustaja vaan hotelli on saanut vaan nimen hänen mukaansa. Vähän kuin Tampereella oli pubi nimeltään Kustaa III.
Thomas Raffles oli brittien virkamies, joka aikanaan puolusti kotimaansa etuja Hollannin ja sitä myötä Napoleonin Ranskaa vastaan. Hän kokosi paikallisesta armeijan ja hääti tunkeilijat Indonesiaan kuuluvalta Jaavan saarelta. Alueen kuvernöörinä hän sitten teki isoja muutoksia alueella, lopetti mm. orjuuden, ja tuntuu olevan kovasti arvostettu britti. Hän otti asemapaikakseen Singapuran. Kaupunki pysyi brittien hallinnoimana, kasvoi ja säilytti tärkeän asemansa niin taloudellisena kuin strategisena tukikohtana. Winston Churchill kutsui sitä joskus ”Idän Gibraltariksi”. Maa kuului vuoteen 1965 Malesiaan, mutta itsenäistyi tuolloin ja se on Kaakkois-Aasian tärkein satama- ja kauppapaikka. 

  

Alkuperäinen Singapore Sling. Noita pähkinöitä sai syödä 39 dollarin
drinkin hyvitykseksi. Perinteisesti kuoret heitettiin lattialla. Muutenhan 
Singaporessa roskaamisesta saa mojovat sakot.

Tämä kuva ei ole 1990 luvulta Ilveksen yökerhon jonosta,
vaikka minä jonossa seisonkin. 

   

Omituinen kulttuurien sekoitus

Ensimmäisenä kiinnitin huomion maan tiukkoihin sääntöihin ja lainsäädäntöön. Jo etukäteen oli tiedossa, että purkan tuominen maahan johtaa suuriin sakkoihin. Huumeiden salakuljetuksesta tai vakavasta väkivaltarikoksesta uhataan kuolemantuomiolla. Mielessä kävi, että jos joku onnistuu sujauttamaan matkatavaroihini hasisjuomaa tai kannabisruiskuja, yrittää käyttää minua muulina, ja jos poliisi ne löytää, niin tappavatko ne minut sitten? Väsyneenä tuo oli minulle jopa pieni huolenaihe. Tarkistin pakaasieni sivutaskut.

Kaikkialla näkyy sama tyly uhkailukulttuuri. Hisseissä, hotellihuoneissa, julkisissa kulkuvälineissä ja ihan kaikkialla on kieltotarrojen lisäksi informaatio mitä minkäkin kiellon rikkominen maksaa. Summat ovat kovia. Käsikranaatin viemistä metroon ei ole kuitenkaan hinnoiteltu. Silloin lähtee varmaan sitten henki, joten samapa tuo, jos sen sitten räjäyttäisikin, jos jostain syystä sellaista haluaa mukanaan kuljettaa. Täällä ei olla niin erityisen huolissaan rikollisen eheytymisestä, kunhan saadaan hänet pois uhkaamasta niitä, jotka haluavat elää yhteiskunnan jäseninä. Täällä on turvallista.

Singaporessa näkyy toisaalta niin länsimaiset, kiinalaiset kuin intialaiset/malesialaiset arvot ja toimintatavat. Täällä ei kuseteta takseissa, aikataulut tuntuvat pitävän. Toisaalta tuossa ankarassa rangaistusmallissa on varmasti kiinalaisia vaikutteita. Eikä ihme, onhan ¾ sinpureista etnisesti kiinalaisia. Intialaisia on riittänyt tännekin, ja se näkyy jälleen katukuvassa. Intialaisissa minua aina huvittaa heidän tapansa keinuttaa päätään puhuessaan. Näin he yrittävät vakuuttaa olevansa myötämielisiä ja joviaaleja asiaasi kohtaan. Tämä kummastutti minua jo aikanaan Aamulehden hommissa, kun intialaiset työntekijät yrittivät vakuuttaa milloin mitäkin heiluttamalla päätään puolelta toiselle. ”Kyllä minä jaoin ne mainokset” ”En tiedä miksi ne ovat täällä roskiksessa”
Ja pää heilui naama peruslukemilla molemmissa tapauksissa. Ei silti, ihan hyvin valtaosa hommansa hoitikin. Tuo päänheilutus tässä se ydinasia.
 
Singaporelaiset ovat uskonnon suhteen buddhisteja 30%:sti. Kristittyjä, pakanoita ja muslimeja on vajaa 20% kutakin.

 

Rikoksista seuraa sakkoa, putkaa tai vankeutta. Tai kuolema.

  

Parin korttelin päästä löytyi intialainen ravintola joka mainostaa päässeensä 
3 vuotena peräkkäin Michelin oppaaseen. Tarrat ovessa todistavat.
Vähän kyllä epäilen. Vaikka curry oli todella hyvää, niin haarukat ja lusikat olivat sen 
verran vinossa. Veitsiähän täällä ei ole tarjolla ollenkaan.
Eikä lautasliinoja, joka häiritsee minua tavattoman paljon.

Dim Sun Housen nyytit ja varsinkin kastikkeet olivat kyllä Michelin tasoa, 
ulkomaalaisuudestaan huolimatta.

Etninen turisti

Ensimmäisenä iltana hain iltapalaa saman korttelin Dim Sum House nimisestä ravintolasta.
Siinä puolinukuksissa annosta odotellessa minulle tuli täydellinen muistikatko. En muistanut missä olen. Aika nopeasti muistin kyllä paikan kartalta, mutten sitten millään muistanut kaupungin/maan nimeä! Sitä kesti hämmentävän pitkään, ehkä jopa minuutin.

Samalla tajusin hetkeä aiemmin kadulla ruokapaikkaa etsiessäni ihmetelleeni, miksei täällä ole tarjolla kuin etnisiä ravintoloita.

Pitkien yönien jälkeen olin kuitenkin kuin uusi mies. Kävin tutustumassa Botanic Gardeniin, kasvitieteelliseen puutarhaan, mutta en ehtinyt kovin pitkälle, kun alkoi massiivinen kaatosade. Kun sille ei tullut loppua, käännyin takaisin ja ajattelin palaavani myöhemmin uudestaan.
Se jäi tällä reissulla kuitenkin näkemättä. Palaan Singaporeen kuitenkin lokakuun lopulla, sillä lentoni Australiaan on täältä, joten kenties silloin käyn tuolla uudestaan.

Kävin myös Marina Bay Sands hotellin kannella. Se on tunnettu Singaporen maamerkki, jossa kolmen hotellitornin päällä on poikittain laivan näköinen kansirakennus, jossa on ravintoloita, uima-allas hotellin vieraille sekä nokassa etukansi, johon myydään meille turisteille erikseen lippuja näköalatasanteelle. Ihan komeat näkymät, mutta minusta tuntui, ettei ihan hintansa arvoista (22€).

 

Olen huomannut itsessäni uuden piirteen. Minusta on tullut reissun aikana pihi. Olen analysoinut, että toisaalta se johtuu varmaan siitä, että alkuvaiheessa olin Cape Townissa ja etenkin Nyahururussa jotka olivat tosi halpoja paikkoja, ja toisaalta olen yrittänyt tietoisesti muuttaa ajattelutapaani hintatietoisemmaksi. Olen aiemmin ajatellut, että matkoillani en juuri rajoita tekemisiäni hintojen vuoksi, mutta tämä reissu kestää niin kauan, että minun on pakko pysyä budjetissa. Jos tällä reissulla käytän joka päivä, vaikka vain 10 € enemmän kuin olen suunnitellut, se tarkoittaa kulujen kokonaiskasvua yli 3000 €.

Marina Bay Sandsin juurella, Singaporen lahden puolella on hieno Gardens by the bay puisto, ja siellä todella erikoinen Supertree Grove, jossa on massiivisia monikymmenmetrisiä torneja joiden ympärille on rakennettu valtavia istutuksia jolloin ne näyttävät jättimäisiltä puilta.
Joka ilta auringonlaskun jälkeen siellä järjestetään upea valoshow jossa tuhannet valot leikkivät musiikin tahtiin. Taustalla vaikuttavan näköinen, epätodellinen Marina Bay Sandsin hotellirakennus valoineen. Tuhannet ihmiset kokoontuvat puistoon ”puiden” juurelle ihailemaan valojen leikkiä.
Todella vaikuttava esitys.

 

Vaikka olen marissut Singaporen olevan kallis, niin täältä löytyy lukuisia ihan ilmaisia nähtävyyksiä. Botanic Garden, jossa luonto on pääosassa ja sitten tämä ihmisen luoma valoshow, kaksi hyvää esimerkkiä. Poikolan Pieti vinkkasi toisesta hienosta puistosta, jossa pääsisi kävelemään riippusillalla puiden latvojen tasalla. Olen nähnyt sieltä joskus kuvia, upean näköistä, mutta päällä jyrisseet ukkoset pitivät minut kaupungissa. En voinut päästää itseäni kastumaan, sillä seuraavana päivänä minulla oli jo lento, ja täällä päiväntasaajalla kaikki tuntuu kuivuvan todella hitaasti.
Yhdet bokserit heitin jo Zanzibarilla pois, kun meressä kastuttuaan olivat vielä kolmantenakin päivänä kosteat ja alkoivat haista.

Käyntini Singaporessa jäi siis lyhyeksi, aika näyttää palaanko vielä ihan kylille. Joka tapauksessa lokakuun lopulla tulen käymään vähintään Changin upealla lentokentällä, sillä silloin minulla on buukattu lento Australiaan. Sitä ennen tässä on reilusti aikaa seikkailla Oseaniassa ja Kaakkois-Aasiassa.

Tänään perjantaina matkustin Balille. Hermo paloi näiden onnettomaan sähläykseen lentokoneessa, surkeaan organisointikykyyn ja ihan tolkuttomaan byrokratiaan lentokentällä! Ihmiset olivat kuitenkin mukavia, virkailijatkin. Määräysten mukaan Indonesiaan tulijalla pitää olla myös matkalippu maasta pois, mutta sain selitettyä asian niin, että en voinut sitä ostaa etukäteen, koska jos Susijengi menestyy alkulohkossa, niin lähden jo kuun lopussa Filippiineille jatkopeleihin, mutta jos ei, niin sitten jatkan junalla Jaavan saaren läpi Jakartaan. Tämän jälkeen joudun poistumaan maasta välillä, sillä 30 päivän kentältä ostettu viisumini vanhenee siihen mennessä. Käyn välissä sitten Vietnam-Laos kierroksen tms. ja matkustan Indonesian Sumatralle tämän setin lopuksi, ennen Singaporeen paluuta. 

Nyt, hyvää yötä.

  

Changin lentokenttä Singaporessa on kepeästi hienoin mitä olen nähnyt.
Vastaava kimallusta ei näe edes NYC:ssa ja onhan tämä kuvan
valtava viidakko Jewel ostoskeskuksen yhteydessä aikasmoinen.