Zanzibar

                                                                                        Pwani Mchangani 12.8.2023


Ihan alkuun, haluan todeta olevani hyvin tietoinen, että koska kavereissani on paljon pilkunviilaajia, niin heitä takuulla ärsyttää, että kirjoitan paikkojen nimiä välillä suomeksi, välillä amerikan kielellä. Get over it, kuten ex-pääministerimme aikanaan valisti varttuneita äänestäjiään.
 
Asiaan. Kenian Nairobista lensin Tansanian puolelle Zanzibar Cityyn. Me länkkärit tunnemme sen paremmin nimellä Stonetown, sen vanhan keskustan mukaan, koska useat meistä eivät taida sieltä vanhan kaupungin alueelta juuri poistua kuin sitten taas unelmarannoille ympäri saarta. Itse kaupunki, se missä ihmiset asuvat, jää useimmilta näkemättä. Niin jäi minultakin.

Olin varannut hostellini kautta kuljetuksen, koska saavuin Tansaniaan kuuluvalle paratiisisaarelle aika myöhään illalla. Olen ajatellut sopivani ensimmäisen kyydin etukäteen jatkossakin, ihan turvallisuussyistä. Uuteen maahan ja kulttuuriin mennessä muuttuvia tekijöitä on niin paljon, matkaväsymys voi painaa, arviointikyky pettää, ja helposti tekee mieli kokeilla onneaan. Parempi tehdä harkittu päätös.
Zanzibarilla sain kuskikseni aivan loistavan kaverin nimeltä Joseph. Ymmärsin hänen puhettaan hyvin, hän oli sivistynyt ja osasi keskustella muutakin kuin perusjargonia. Sovin hänet kuskikseni sitten kaikkiin pitempiin siirtymiini. 

        

 

Zanzibar kookospähkinän kuoressa

Zanzibar on saariryhmä, joista suurin on pääsaari Unguja, joka on pinta-alaltaan suomalaisille tutumman Gran Canarian (1554 km2) kokoinen ja siellä asuu 1,3 milj. ihmistä. Se on siis se saari, jota minäkin luulin nimeltään Zanzibariksi.
Toinen suuri saari on Pemba, jossa minun piti käydä, mutta resortoiduin eli laiskistuin lopulta niin, että kiertäminen jäi vähiin. 

Uutena asiana minulle tuli myös tietoisuus siitä, että Tansanian historia valtiona on kovin lyhyt.
Opin, että Zanzibarin asuttivat ensin afrikkalaiset, sitten sinne tulivat persialaiset ja suuri arabiväestö vuosisadoiksi. Myöhemmin 1900-luvun taitteessa britit ottivat saaret haltuunsa. Tuolloin saarelle tuli paljon intialaisia, brittien toisesta siirtomaasta, ja tämä näkyy katukuvassa edelleen ainakin Stonetownissa. Intialaisten historiallinen vaikutus näkyy saarella etenkin ruokatarjonnassa ja vaikkapa museoitujen rokkitähtien sukujuurissa.

Zanzibar itsenäistyi briteistä 1963, mutta kävi vähän kuten Suomessakin itsenäistyessä, seurasi verinen sisällissota ja kansanmurha. Vuotta myöhemmin mantereella sijaitsevan Tanganjikan presidentti Nyerere lähetti saarille sotaväkeä, ihan vaan tilannetta rauhoittamaan - kuten Putin Ukrainaan - ja saaret liitettiin mukaan uuteen Tansanian yhdistyneeseen tasavaltaan.
Ei se tietenkään ihan noin helposti käynyt, mutta kun maa pääsi 1990-luvun alussa eroon Afrikkalaista sosialismia ajaneesta Nyererestä ja sosialistihallinnoille välttämättömästä yksipuoluejärjestelmästä ja tyranniasta, niin kehitykselle oli edes jonkinlaiset perusedellytykset. 

  

Zanzibarin suuri poika joka on toisaalta aikas kiusallinen tapaus

Vielä synnitön Freddie Mercury

Freddie Marcuryn synnyinkodissa on nykyään museo

”Jumalatkin ihminen loi omiksi kuvikseen” 
                                            
Näin lausui suuri Juice Leskinen.

Aasian vaikutus näkyy saarella myös uskonnoissa. Zanzibarilla lähes kaikki asukkaat ovat muslimeja, vaikka Tansanian mantereella väestö jakautuu kolmanneksiin: aika tasaisesti kristittyjä, muslimeja ja luonnonuskontoja harjoittavia. Tansania on ollut monien länsimaiden kehitystyön kohde pitkään, myös Suomen yksi pääkohteita, mutta hitaan ihmisoikeuskehityksen vuoksi monet maat ja mm. EU ovat vähentäneet tukeaan.

Muiden muslimivaltioiden tapaan mm. homoseksuaalisuus on täällä rikollista. Asia pisti silmään, kun vierailin Zanzibarin kuuluisimman maailmantähden Freddie Mercuryn synnyin kodissa, josta on tehty turistien kysyntäpaineen vuoksi pieni kotoisa museo. Siellä ei kerrota sanallakaan, miten Freddie kuoli, saati että olisi kerrottu missään yhteydessä hänen olleen homo. Päinvastoin suhteettoman näkyvästi on esillä tarinaa siitä tyttöystävästä, jolle hän teki biisin Love of my life, ja josta sitten erosi, kun tuli sinuiksi erilaisuutensa kanssa. Tarina olisi pitänyt kertoa loppuun asti, mutta siitä puhuminenkin lienee laitonta. Vähän yllätyinkin, kun sitten Stone Townin satamassa olevassa Mercury -nimisen ravintolan menun kannessa oli lyhyesti Freddien tarina ja siinä mainittiin, ei toki homoutta, mutta että hän kuoli AIDSiin. Mieleni teki kysyä joltain paikalliselta asiasta, mitä täällä tykätään Queenista ja Freddiestä, mutta näin paremmaksi olla ottamatta asiaa esille. Jäisi helposti mielikuva, että moralisoin, että suomalaiset ja länsimaalaiset ovat muka parempia ihmisiä, vaikka mennään vaan vähän edellä. Tulihan homous Suomeenkin vasta maidon pastöroinnin ja tuontiviljaan sortumisen myötä.

Kaikki uskonnot ovat olleet useimmiten kehityksen jarru, sillä niiden alkuperäinen tarkoitushan on ollut säilyttää vain yhteiskuntarauha. Ajattele vaikka 10 käskyä - nehän ovat kuin perustuslain pohja! Varmaan Moosesta harmittaisi, jos hän tietäisi mihin kaikkeen kamalaan hänen ja seuraajiensa sanoja tullaan käyttämään vuosituhansien jälkeenkin. Ilman, että niihin on ollut ajankohtaista tarvetta enää vuosisatoihin tai -tuhansiin.

Homostelu oli hyvinkin arkista vielä Rooman valtakunnan aikoihin 2000 vuotta sitten. Minun käsitykseni on, että myöhemmin se kiellettiin, luokiteltiin synniksi jne., koska sen myötä levisi vaarallisia sukupuolitauteja. Samasta syystä kaikkea muutakin turhanpäiväistä seksiä pyrittiin karsimaan, semmoista ihan huvikseen nussimista. Ja samalla keksittiin vieläkin noudatettava moraalikäsitys, että heterojenkin pitää suosia parittelua vain oman puolison kanssa. Jos kumipuun kaikki jalostusmahdollisuudet olisi jo keksitty, noinkohan tätäkään olisi säädetty.
Uskonto oli monissa asioissa vain yhteiskunnallinen väline, kun valtionhallinto oli vielä kovin kehittymätöntä. Historioitsijat ja enemmän lukeneet korjatkoon, jos johtopäätökseni on väärä.

Mitä ahdasmielisempi uskonto, sen suurempi haitta se on edelleen. En tiedä onko Kenian ja Tansanian eritahtiselle kehitykselle muitakin syitä kuin nykyisin liberaalimpi kristinusko versus konservatiivisempi islam, mutta fakta on, että kristittyjen kenialaisten bruttokansantulo on 4700 UDS/asukas kun tansanialaisilla vain 1700 USD/asukas.   


  

Stone Townin kujat näyttävät epämääräisiltä, mutta varsinkin 
päivällä siellä voi liikkua ihan turvallisesti. Suurin riski, että
sinulle pakkomyydään jotain. Mutta se on aina oma päätöksesi.

Stone Townin erikoisuus on aivan mahtavat ovet.
Osa on kunnostettu loistoonsa, mutta paljon myös tosi
hienoja ovia joissa näkyy ajan patina.

Rantakatu on melkoinen pätsi, kun varjopaikkoja ei juuri löydy

Tosi hienojakin rakennuksia parhailla paikoilla, jotka kaipaisivat 
pientä pintaremonttia.

Stone Town

Majoituin Kivikaupungin ytimessä Shoki Shoki House nimisessä hotellissa/hostellissa jossa kaikilla oli omat huoneet, mutta oleskelutilat, vessat ja kylpyhuoneet olivat yhteisiä. Olen majoittunut samankaltaisessa yksikössä aiemmin ainakin San Franciscossa, Lissabonissa ja Nizzan reunoilla. Toimiva malli ja kaikissa näissä tilat ovat olleet oikein puhtaat ja miellyttävät käyttää. Tämän tapaisia paikkoja yritän hakea jatkossakin, mutta tietysti edellytyksellä, että kimppakiva näkyy myös hinnassa. Stone Townissa se ei näkynyt, Shoki Shoki House oli kallis (64€/yö). Sijainti oli kuitenkin mainio, ihan ytimessä. Se oli 20 metrin päässä mainitusta Freddie Mercuryn museosta ja vain 200 metriä meren rannasta.

Stone Townin kujia oli mukavaa ja turvallista kävellä. Siellä pääsi myös hyvin suojaan paahtavalta auringolta. Missään muualla en ole kokenut näin paahtavaa aurinkoa, valtavaa lämpöeroa varjon ja suoran paisteen välillä. Ravintoloiden tasossa oli melkoista vaihtelua, yksi tosi surkea, jossa ei toiminut mikään, mutta muissa vastaavasti aivan erinomaisia ruokia ja hyvää palvelua. Suosikkini oli intialainen vege-ravintolaksi paljastunut paikka, jonka ruoka maistui taivaalliselta useamman päivän paaston jälkeen. 

Kävin puolipäiväretkellä Changu Islandilla, joka myös Prison Islandina tunnetaan. Sinne pääsee sataman kupeessa sijaitsevalla beachilla päivystävillä veneillä, joiden hinnoitteluperiaatteet ovat hyvin kirjavia. Itse maksoin venematkoista 15 USD, mutta sitten perillä vielä 4+3 USD jotta pääsin näkemään saaren kilpikonnat ja vankilarakennuksen. Ehkä joku pakettiratkaisu oppaineen olisi ollut järkevämpi, mutta en jaksanut kaivella. Ylihintainen kokonaisuus joka tapauksessa.

Changu on kaunis pieni saari, jossa on ollut orjakaupan aikaan vankila kapinoiville orjille. Nykyisin vankilarakennuksessa ei ole juuri mitään nähtävää. Muutaman valokuvan sain, joissa saaren luonto ja vankilan rauniot muodostavat kuvauksellisen kokonaisuuden.
Saarelle on tuotu useampaan otteeseen jättiläiskilpikonnia Seychelleiltä ja nykyistä kantaa on onnistuttu jo suojelemaankin niin, että turisteilla riittää ihmettelemistä. Vanhin niistä on kuulemma 196-vuotias, joka on tietysti mielenkiintoista sikälikin, että muutama viikko sitten tapasin St Helenan saarella Jonathanin joka on 190 v. ja maailman vanhin maalla elävä olento.
Changun suurin kilpikonna oli eri merkkinen, selvästi isompi kuin Jonathan ja liikkui todella vikkelästi verrattuna edelliseen maailman vanhimpaan. Maltan tuskin odottaa, että pääsen Galapagos-saarille, josta löytyy taas uusi maailman vanhin, joka heittää varmaan takaperin voltteja. 

  

Prison Island, vankilan raunioita

 

Resort-elämää Zanzibarin itärannikolla

Vietettyäni reilut 3 päivää Stone Townissa, siirryin itärannikolle unelmien hiekkarannan äärelle.
Saaren koko itärannikko on yhtä pitkää hienoa valkoista beachia. Minun paratiisini sijaitsi koillisosissa, Pwani Mchanganin kylän kupeessa. 

Vaihdoin viikkoa ennen saapumista majoituksen oikein mukavaan resorttiin, sillä täällä pystyttiin lupaamaan, että saan sähköä koko yön CPAP-maskiini. Alkuperäisen, perumani, majoituksen emäntä neuvoi tsekkaamaan, että hotellissa on oma generaattori, sillä tuuli katkoo kuulemma heillä sähkölinjoja säännöllisesti. Majoituksen vaihdon myötä hinta yli kaksinkertaistui, nyt n. 60€/yö. Enemmän kokonaishintaan vaikuttaa kuitenkin resortin kallis hintataso. Oikeastaan kaikki muu on Suomen hinnoissa paitsi olut. Olen tästä kulutuskäyttäytymisen ohjauksesta huolimatta, pitänyt tissuttelen hyvin vähäisenä. Lähinnä illallisen kanssa juonut tuopillisen, joskus sen ”toisen”.

Istuskelu auringon laskiessa rantaravintolan terassilla on törkeän hienoa. Laskuveden aikaan paikalliset nuoret miehet kokoontuvat pelaamaan futista merestä vapautuneelle hiekkakentälle, liskot kiipeilevät katoksen pylväitä ja lämmin, mutta voimakas tuuli puhaltaa aina niin kauan, kunnes aurinko on kokonaan laskenut. Sitten se vaimenee. 
  
Mambo Ocean Resort kuulostaa pahalta, kliiniseltä turistitehtaalta, mutta tämä oli positiivinen yllätys siinäkin mielessä, että paritalojen asunnot ovat todella viihtyisiä. Siistejä, mutta silti istutettu luontoon hienosti eikä ollenkaan sellaisia kalkkivalkoisia välimerellisiä turistirysiä. 

Ruoka resortissani on oikein hyvää. Ei luojan kiitos puffettia, mutta useimpien aterioiden syöminen samassa ravintolassa käy viikossa tylsäksi, vaikka lista onkin hyvin tehty ja monipuolinen. Onneksi rannalta löysin, ja onneksi uskaltauduin menemään pariin paikallisten pitämään olkimajaan, joissa tehtiin aivan erinomaisia curryja kalasta ja merenelävistä. 

Tein päivittäin kävelylenkkejä rannalla laskuveden aikaan, puoli tuntia yhteen suuntaan ja sitten takaisin. Se oli oikein mukavaa, kunhan opin olemaan riittävän yksioikoinen kaupustelijoille, joita riittää kiusaksi asti. Kuten kuskini Joseph neuvoi, älä puhu mitään muuta kuin ”ei kiitos”, älä katso tai pysähdy. Jos he saavat sinut juttelemaan, se tarkoittaa heille, että olet kiinnostunut ja sitten keskustellaan enää hinnasta. Heistä on hyvin työlästä päästä eroon sen jälkeen.
Yksi kauppias ravasi perässäni varmaan kilometrin, kunnes väsähti, vaikken varmasti näyttänyt mitään kiinnostuksen merkkejä. Tyypillisimmät myyntituotteet ovat erilaiset retket, venematkat, pähkinät, kookokset, matkamuistot ja hieronta.

Alun perin tarkoitukseni oli käydä veneretkellä Mnemba Islandin lähistöllä, mutta luin siitä niin paljon ikäviä kommentteja, ettei enää huvittanut. Mnemba on yksityinen paratiisisaari, johon pääsevät maihin vain saaren luksusresorttien asukkaat, mutta sen ympärillä on kuulemma hienot snorklaus-vedet ja korallit. Tyypillinen turistituote on viedä turistit sinne, sitten kaloja houkutellaan leivänmuruilla veneen luokse ja delfiinejä hätistellään jopa niiden lepopaikoilta liikkeelle, jotta turistit pääsevät ”uimaan delfiinien kanssa”. Minua ei tällainen kiinnosta, olen nähnyt tässä mielessä, ihmisten hyötykäytössä, delfiinejä Särkänniemessä.

Joten vedin viikon lähinnä lonkkaa. Alunperinkin olin suunnitellut, että aktiivisen toiminnan kohteiden väleihin hakeudun paikkoihin, joissa voin hyvällä omatunnolla vaan löffäillä, lukea, kenties suunnitella vähän tulevaa. St Helenan jatkoajan ja safarin sairastelun vuoksi niistäkin tuli passiivisia päiviä, joten nyt tämä viikko rannalla alkoi jo vähän kyllästyttää. Kyllähän Zanzibarilla aktiviteetteja riittäisi, mutta niissä olisi mukava olla porukan jäsenenä. Yksin veneen tai taksin vuokraaminen on myös aika kallista. Julkisilla ehkä pääsisi, mutta juuri nyt en kaipaa epävarmuuden tilaa ja säätämistä vielä yhtään. Nuo alkumatkan uusjärjestelyt riittivät vähäksi aikaa. Kyllä se seikkailunhalu varmasti taas palaa. Ensi viikolla viimeistään, sillä Singaporesta lähtien minulla ei ole mitään valmista ohjelmaa 2,5 kuukauteen. 

Huomenna aamulla Joseph tulee hakemaan minut ja kuskaa Stone Townin satamaan.
Matkustan katamaraanilla Dar es Salaamiin, josta sikäläinen majoituspaikkani hakee minut satamasta. Yövyn Tansanian suurimmassa kaupungissa vain yhden yön (20€/yö) ja maanantaina on pitkä lento Aasiaan. Kun ehdin Singaporeen, siellä on jo tiistaiaamu.