FILIPPIINIT




                                                                                                 Cebu 1.10.2023



Ensimmäinen muistikuva Filippiineistä sijoittuu minulla syksyyn 1978. Silloin Pyrintöön tuli pelaamaan amerikkalainen Vernon Freeman, ihan Filippiineiltä asti. Vernonilla oli valkoiset satiiniset nappiverkkarit, joissa oli vihreällä kirjailtu selkään ”Free”. Kaikesta päätellen Filippiinit oli vauras maa.


 

"Magellanin risti", Cebussa, pystytettiin tähän paikkaan merkiksi,
että Jumalan sana on jo saavuttanut nämä pakanat. Ja
jotta espanjalaiset löytävät takaisin.


Kun viime keväänä Susijengiä ei arvottu MM-kisojen Manilan lohkoon, Filippiinit jäi minulta kokonaan pois reissusuunnitelmista. Sitten kuitenkin, kun Sumatralla laskeskelin kalenteriani, totesin siitä löytyvän pari viikkoa löysää, joista toisen päätin käyttää aikaistamalla Australiaan lentoa, jotta saan sinne road trippiini vähän armollista väljää, ja toisen viikon Filippiineillä. Tuskin kovin moni suomalainen lähtee Filippiineille vain viikon lomalle, varsinkaan äkkilähtö periaatteella. Filippiinit on upea rantalomakohde, ja vaatisi sellaisena ehdottomasti enemmän aikaa. Minua tänne veti tällä kertaa kuitenkin ihan muut syyt.

Lennot Sumatran Medanista Cebuun osoittautuivat yllättävän kalliiksi. Onneksi valitsin kuitenkin Singapore Airlinesin lennon, enkä mitään viriteltyä comboa, sillä lento oli jo lähteissä myöhässä reilusti yli tunnin ja kun vaihtoaikaa Singaporessa oli vain 90 min. niin yhtälö oli valtavalla lentokentällä aika mahdoton. En tietenkään kehu lentoyhtiötä siitä, että se on myöhässä, mutta kernaasti siitä miten se hoiti asian: jo lentokoneessa lentoemännät veivät minut istumaan koneen etuosaan, että pääsen ensimmäisten joukossa ulos, koneen ovella vastassa oli assistentti, jonka kanssa lähdimme kiiruhtamaan uudelle lennolle. Matkalla hän selitti vaihtoehdot: yritetään ehtiä lennolle (käytännössä mahdotonta), he varaavat minulle toisen lennon jotain kautta samalle päivälle tai lennän seuraavana päivänä. Tartuin saman tien viimeiseen vaihtoehtoon, ja kiire loppui siihen.  Eihän minulla ollut mikään hoppu Cebuun enkä halunnut päätyä sinne minkään välilaskujen sekamelskan jälkeen enkä varsinkaan ilman matkalaukkuani, joka ei missään nimessä olisi ehtinyt lennolle mukaan. Vietin yhden leppoisan yön Changin lentoaseman Crowne Plaza -hotellissa lentoyhtiön piikkiin. Kun seuraavana päivänä lensin Cebuun, lentoyhtiö oli varannut minulle erinomaisen paikan ruhtinaallisella jalkatilalla.     


 

Toisella heistä on edelleen mahdollisuus kiertää maapallon ympäri.
 

 

Cebu - Mactan

Cebu on Filippiinien toiseksi suurin kaupunkikeskus Manilan jälkeen. Sen metropolialueella asuu n. 2,5 miljoonaa ihmistä. Cebu on ilmeisen suosittu lähtöpiste monille Filippiinien paratiisisaarille kohdistuville matkoille, paitsi sijaintinsa myös kansainvälisen lentokenttänsä ansiosta.

Minua tänne veti Cebun kaupungin edessä oleva pienempi saari Mactan, ja sen historialliset tapahtumat. 

Kerroin ensimmäisen reissupäivän blogissani (8.7.2023) kuinka portugalilainen tutkimusmatkailija Fernao de Magalhaes toimi yhtenä innoittajanani tähän reissuun, sillä hänen johtamastaan 5 espanjalaisen aluksen laivueesta yksi (Victoria) onnistui aikanaan kiertämään ensimmäisenä maapallon ympäri. Muistaakseni 14 miestä selvisi matkasta. Magalhaes itse ei ollut näiden joukossa, sillä hänen matkansa päättyi täällä Mactanin rantamatalikolla, jossa hän sai surmansa taistelussa paikallista heimoa vastaan.                                                            -

Tuo taistelu oli historiallinen, sillä vaikka rippileirimeiningillä espanjalaiset olivat käännyttäneet parissa viikossa muutamia paikallisia heimopäälliköitä kristityiksi, ja kunnon kolonialistisella asenteella pitäneet oikeutenaan määräillä ja alistaa heimoja Espanjan kuninkaan alaiseksi, niin Mactanin saaren päällikkö Lapulapu ei alistunut vaan nousi vastarintaan.

Magalhaes kuuli kapinallisesta päälliköstä ja päätti näyttää muille ylivertaista eurooppalaista taistelutaitoa ja varusteita. Hän nousi maihin vain 50 espanjalaisen ja 50 muista heimoista koostuneiden paikallisten sotureiden kanssa. Hän oli varta vasten käskenyt muita olemaan puuttumatta asiaan, katsomaan vaan miten espanjalaiset taistelevat. 


Huolella valitun hotellihuoneen ikkunasta avautui suora näkymä rannalle, jossa
päättyi Fernand Magalhaesin reissu.



En tiedä mistä Magalhaesin harhainen itseluottamus kumpusi. Hän ei voinut olla tiedostamatta, että vastaan oli tulossa selvästi suurempi Lapulapun soturiarmeija, vaikka 1500 miehen joukko epäilemättä olikin sitten yllätys. 

Magalhaes, tai kuten paikalliset käyttävät englanninkielistä nimeä Magellan, oli joutunut jo siihen mennessä reissullaan koville. Ensin Espanjan Sevillasta länteen suuntautunutta laivuetta ajoivat takaa portugalilaiset, jotka pitivät maanmiestään petturina, koska oli lähtenyt Espanjan lipun alla reissuun. Sitten espanjalainen miehistö oli suhtautunut päällikköönsä tämän portugalilaisuuden vuoksi epäilevästi. Jopa niin, että Argentiinan rannikolla syntyi kapina, jonka Magalhaes kukisti julmasti jättämällä kaksi päällystön jäsentä autiolle rannalle kuolemaan. Sitten varsinaisen länsireitin, siis väylän, jota olivat lähteneet etsimään ja josta pääsee Etelä-Amerikan läpi Tyynellemerelle, löytäminen otti koville. Mitä etelämmäksi he joutuivat menemään, sitä hullummaksi muuttui sää. Kun Patagonian läpi kulkeva salmi (nyk. Magalhaesin salmi) viimein löytyi, yksi laivoista karkasi ja lähti paluumatkalle Espanjaan. Tyynenmeren ylitys itsessään oli varsinainen koetinkivi, sillä ruoka loppui ja sen myötä sairaudet levisivät. Syökää lapset appelsiineja, ettei tule keripukkia. Merimiesten koruttomia hautajaisia pidettiin tuon tuosta.

Tämä edellinen historian kertaus on olennaista siksi, että sitä vasten ajatellen on jotenkin helpompi ymmärtää mistä Magalhaesin mielentila lähteä taisteluun niin alivoimaisena, mutta silti ylimielisenä, saattoi olla peräisin. Oliko se lopulta edes ylimielisyyttä vai sekoittuiko siihen turhautumista, kaiken jo koetun jälkeen? Kenties jopa välipitämättömyyttä tai sitten uskonnollinen harha Jumalan johdatuksesta tms.?  Vertaus on vähän korni, mutta olen itsessäni huomannut reissukokemuksen myötä myös pientä herpaantumista, ehkä juuri välinpitämättömyys olisi se oikea sana. En jaksa enää olla niin tarkkaavainen, luotan vain asioiden sujuvan. Täytyy taas ottaa itseään niskasta kiinni.

Laskuveden takia laivat oli jouduttu jättämään niin kauas rannasta, etteivät sen kanuunat kantaneet rantaan asti eikä laivalta pystytty siis auttamaan siinä vaiheessa, kun pensaikosta ilmestyi koko ajan lisää ja lisää Lapulapun joukkoja. 
Magalhaes ja hänen miehensä teurastettiin paikalle, jossa seisoo nykyään molempien miesten, Magellanin ja Filippiinien ensimmäisen kansallissankarin Lapulapun muistomerkit.

Filippiineillä on kuulemma vuosien saatossa keskusteltu, tekikö Lapulapu oikean päätöksen, kun nousi espanjalaisia vastaan, sillä lopputuloshan kuitenkin oli, että maa joutui myöhemmin joka tapauksessa Espanjan vallan alle. Kaikesta kuulemastani ja näkemästäni päätellen, Lapulapu on kuitenkin kansan silmissä kiistatta kansallissankari. Hyvin kansallista kapina-asennetta, meillä Lalli tappoi piispan järven jäälle, täällä ristiretkeilijät listittiin beachille…  


  



Paikallinen Lalli.



Eihän kolonialistinen asenne ole meistä länsimaisista ihmisistä mihinkään kadonnut. Siis usko oman elämäntavan ja arvojen ylevyyteen, halu levittää oikeaoppista meidän liberalismiamme koko maailmalle. Miksette eläisi kuten me? Ristiretkien ja näiden myöhempien demokratian arvoretkien yhtäläisyydet ovat ilmeisiä. Entä onko meidän liberaalilla ajattelullamme mahdollisuuksia muuttaa Aasiaa, Afrikkaa, Etelä-Amerikkaa - ei minkäänlaisia! 

Eihän me olla ymmärretty edes Venäjän olevan mahdoton maa demokratialle, länsimaistumiselle, sille näköisellemme globalisaatiolle. Puhumattakaan liberaaleista arvoista. Vielä sodan alettuakin hoettiin, että myös Venäjän kansa on Putinin uhri. Tosiasia kuitenkin on, ettei Venäjällä edes kansa halua demokratiaa. Se koetaan kaaokseksi. Eriäänisyys on siinä kulttuurissa heikkouden merkki. 
Suosittelen Svetlana Aleksijevitsin upeaa Neuvostoihmisen loppu romaania.

Tällaisia vastaavia, liberaaleille tavoitteillemme täysin mahdottomia kulttuurisia ristiriitoja maailma on täynnä. Venäjän piti sentään olla ainakin meille suomalaisille se tutuin ja helpoin. 
 
Yhä uudestaan Magellan kahlaa rantaan opettamaan miten homma hoidetaan.   



 

Maken tuntevat arvaavat, että hänen rakennuttamassaan
talossa riittää yksityiskohtia.



  
Anne ja talo



Siquijor
       
Toinen tärkeä syy tulla filippiineille, oli velvollisuuden tunne. Kun tuli aikanaan luvattua.


Maken kanssa oltiin tosi hyviä kavereita n. 10-15 vuotta. Sen jälkeen elämä vei eri suuntiin ja yhteydenpito väheni, vaikkei kaveruus koskaan katkennutkaan. Tällä vuosituhannella yhteydenpito oli enää satunnaista, varsinkin sitten kun Make muutti ulkomaille pysyvästi asumaan. Silti aina kun nähtiin tai kun Make laittoi viestiä Filippiineiltä, hän käski käymään. Lupasin, että sitten, kun täytän 60 vuotta, lähden maailmanympärimatkalle ja tulen sillä reissulla sitten. Vaikka olen nyt omasta aikataulustani 3 vuotta etuajassa, niin Make ei jäänyt odottamaan, vaan kuoli Siquijorin saarella 6 vuotta sitten. 

Make rakensi saarelle talon filippiiniläisen naisystävänsä Annen kanssa. Talo sijaitsee kukkulalla, aika matalan saaren korkeimmalla kohtaa, rauhallisella ja kauniilla paikalla. Kun köröttelin sinne viidakon läpi, tunteet horjuivat kuin skootterini huonokuntoisella soratiellä. Hetkittäin teki mieli kääntyä takaisin, mutta kun meinasin katua tai kaatua, lisäsin kaasua. Vauhti piti pystyssä ja suunnan eteenpäin.

Hyvä, että menin. Keskustelimme Annen kanssa muutaman tunnin. Hän kertoi Maken vuosista ulkomailla, joista huonommin tiesinkään, ja minä osasin kertoa jotain ajalta ennen heidän tapaamistaan. Oli kuitenkin selvää, että samaa miestä muisteltiin, sillä selkeät Maken piirteet olivat säilyneet täälläkin, niin hyvässä kuin pahassa. Hienoa oli, että Annen kanssa pystyimme keskustelemaan aidosta, kokonaisesta ihmisestä, jossa on kaikki puolet. Muutaman kerran silmät kostuivat molemmilla. 

Kukapa meistä tietää pääseekö lopulta paratiisiin, mutta Make ainakin lähti paratiisisaarelta, joten kohtuullista olisi, ettei saavutettuihin etuihin puututa.


 

Aurinko laskee länteen




Kolmannes reissusta takana

Muut kokemukset Filippiineillä jäivät tällä kertaa vähiin, mutta voin hyvinkin kuvitella palaavani tänne joskus. Tai ehkä nimenomaan näille Siquorin kaltaisille pikkusaarille. Cebun kaltaiset, pääosin rähjäiset ja likaiset suurkaupungit kerjäävine lapsineen eivät houkuttele. 

Ensimmäinen kolmannes reissusta alkaa olla takana. Huomenna lennän pariksi viikoksi Vietnamiin. Vielä ei hajuakaan mihin siellä menen, mitä siellä teen. Täytyy varmaan ensin varata huomiseksi hotelli jostain Ho Chi Minhistä. Ilman viisumia Vietnamissa saa olla 15 päivää, joten se määrittelee ainakin maksimin. Olen ajatellut, että se on sopivaa siedätyshoitoa kommunismia vastaan, jotta pärjään sitten huhtikuussa Kuubassa. Tai sitten ryhdyn vastavallankumoukselliseksi! Jatkan siitä mihin amerikkalaiset Vietnamissa jäivät, sillä niinhän Sannakin sanoi, että pitää valita onko hyvän vai pahan puolella, ja sitten hyökätä väärässä olijoita vastaan.



 
Cebulaisessa tavaratalossa odotetaan jo joulua, ja mikäs siinä, kun
kapitalistisessa maassa on millä mällätä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

AITUTAKI JA RAROTONGA (COOKINSAARET)

UUSI-SEELANTI

ENSIMMÄINEN MATKAPÄIVÄ: TAMPERE – HELSINKI - DOHA